lauantai 25. heinäkuuta 2015

Pioneja, unikkoja ja pioniunikkoja

Pionit ovat sanoneet jo hyvästit tämän vuoden kukinnalle lukuunottamatta pientä ja topakkaa 'Shirley Temple'ä. Se kukkii yhä, siis ensimmäisenä kesänään, vaikka oli vielä maaliskuussa pikkurillini kokoinen juurakko

Viime vuonna osa pionien kukista mätäni kesäkuun jatkuvien sateiden takia, tänä vuonna meillä alkoi sateet vasta heinäkuussa ja miltei koko kukinta onnistui. Muutama vanhan  'Duchesse de Nemours'n nuppu mätäni, pitäisi nostaa koko pioni ylös ja istuttaa uudelleen ylemmäs. Se kasvaa montussa kun myyrillä on valtatie sen alapuolella.

Olin jo huolissani unikoista joiden kukinta tuntui siirtyvän ja vain ne perusversiot, eli yksivuotiset punavalkoiset ja -mustat kukkivat. Sen sijaan viime vuoden siemenistä kasvoi ystävieni pihoissa upeita versioita, siis pioni- ja sulkaunikkoja. Ikään kuin olisin jakanut ne erikoisimpien versioiden siemenet muille. Vasta tällä viikolla loputkin unikot avasivat nuppunsa ja löytyihän niitä muitakin versioita. Harmi ettei valkoista sulkaunikkoa ei pihalta löytynyt ainoatakaan, viime vuonna perennapenkissä niitä oli useampia. Täytynee siis etsiä niiden siemeniä talven pimeiden kuukausien aikana ensi kesää varten.

Unikkojenkin aika alkaa olla ohi, seuraavana "OOOH, ihana!"-ällistelyssä ovat vuorossa daaliat ja liljat.

Shirley Temple (ei se maaliskuussa ostettu pikkuinen vaan paljon vanhempi)

Festiva Maxima ja jalokallioisia

Kiinanpioni Festiva Maxima


Sarah Bernhardt, tuotu kolmessa osassa noin satavuotiaan talon pihamaalta kolme vuotta sitten.

Nämä ovat nuorempia 'Sarah'ia, osa ostettuja ja osa ystäviltä saatuja.


Dr. Alexander Fleming

Nymphe


Tämän ostin viime vuonna. Otin puhelimella kuvan sen nimilapusta ja kun puhelin putosi taskusta ja hajosi, kaikki kuvatkin katosivat puhelimesta. Pionin nimi jää siis arvoitukseksi.

Santa Fe

 Pioniunikkoja


 



'Black Peony'


 Sulkaunikkoja

 

 

 'Lilac Pompom'
 

Yksinkertaisia unikoita






Silkkiunikoita

Etupihan pyöreitä muotoja salavissa ja väriä kukkapenkissä
 

Sateisina iltoina ei auringonlaskuja ole päässyt ihastelemaan, mutta pilviä paremmin.

7 kommenttia:

  1. Ah, pioneja!! <3
    Meilläkin Shirley kukkii vielä. Eräs tuttuni oli laittanut sateenvarjon pionien suojaksi, niin kukinnot eivät menneet heti ruskeiksi. Olisi itse pitänyt tehdä sama...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea, mutta kieltämäti olisi näyttänyt aika vinkeältä kun etupiha olisi ollut erivärisiä ja -kokoisia sateenvarjoja täynnä sadekeleillä :D

      Poista
    2. Paikallinen tilataideteos :-D

      Poista
  2. Uskomattomia unikkoja - tuollaisia en ole koskaan nähnyt - aivan kuin sadusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, laita osoitteesi niin lähetän sinulle muutaman viikon kuluttua siemeniä jos haluat! Tosin siemenet ovat sitten sekaisin, en takaa että kaikkia noita variaatioita löytyy niistä, mutta edes osa.

      Hieman harmittaa että Kaliforniantuliunikko 'Rosa Romantica' ei kukkinut lainkaan, täytyy ostaa sen siemeniä lisää keväällä.

      Poista
    2. No haluan toki, jos niitä näin mukavasti tarjotaan! Osoite on Vallontie 362 13900 PEKOLA. Kiitos jo tarjouksesta!

      Poista
    3. Pirkolle siis tulossa unikoita parin-kolmen viikon kuluttua!

      Poista

Kevät ja tulppaanit tulossa, vihdoinkin!

Meillä on tontti ja lähipellot yhä reippaan lumikerroksen peitossa ja tulevaksi viikoksi on ennustettu lisää lunta, mutta silti: kevät on lä...