lauantai 19. maaliskuuta 2016

Tavaratukahtuminen ja kotikuvia

Remontin etenemisen myötä olemme tyhjentäneet ullakolta tavaraa kun niille on vihdoin lopulliset sijoituspaikat. Paitsi ettei ole.

Tavaraa on ihan liikaa. Meillä on kaksi keittiötä, mutta niihin ei mahdu läheskään kaikki astiat.
Meillä on iso vaatehuone, mutta osa vaatteista jää ullakolle kun tila ei riitä. Meillä on liikaa huonekaluja.

3,5 vuotta ollaan kyselty että "Missäköhän mahtaa olla...", "Oletko nähnyt sitä....", "Mihinköhän se on pakattu...". Ja nyt kysellään "Siis onko meillä tälläinenkin?!", "Mistä tää on tullut?", "Mitä me tällä tehdään?".

Osa tavaroista lähti kirppiselle (hei hei Humppilan 70-luvun karmean vihreät & ruskeat vadit ja maljakot, ei jää ikävä vaikka halvalla meni), osan olen laittanut nettiin myyntiin ja osa viedään mökille ja loppujen kanssa ihmetellään yhä.

Remontin aikana pärjäsimme ihmeen vähällä. Lähinnä itseäni ihmettelen. En tarvinnutkaan 50 jakkua (! kyllä, niitä oli niin paljon kun Tuusulasta muutettiin), en tarvinnut kymmentä paria kesäkenkiä (missäköhän ne mahtavat muuten olla...) enkä kaivannut montaa muutakaan asiaa, jotka ennen tuntuivat välttämättömiltä.

Vanhat esineet ovat kauniita, mutta joku tolkku niidenkin määrässä (tätä hoen mantrana kun kohdille osuu jotain ihanaa vanhaa tavaraa). Kaikesta en halua luopua, mutta jos edes osasta...

Remontti alkaa olla siinä vaiheessa että voi kuvata hyvillä mielin (lue: eikä siirrellä ensin tarvikkeita ja koneita puoli tuntia jotta saa edes yhden ns. siistin kuvan).

Eteisaulassa on peilejä valon määrää maksimoimassa.

(Huomatkaa Taran peti makuuhuoneen oven edessä. Se nukkuisi siinä paikassa joka tapauksessa, oli petiä tai ei. Meidän oma univahti.)

Eteisaula vuonna 2010

Lattiakompassi ja mummokoira päiväunilla. Ja kyllä, suunnat on tarkistettu :)
 

Kylpyhuone on työn alla, siitä tulee vihertävä. Toinen kylpyhuone on harmaa. Lasitiilien kautta tulee takkahuoneen isoista ikkunoista valoa kylpyhuoneeseen, toiselta puolelta luonnonvaloa tulee kodinhoitohuoneen ikkunoista kun ovi on maitolasia.
 

Kylpyhuone vuonna 2010

Keittiön jälkeen odotetuin remontinvalmistumiskohde on sauna. Sitä on ollut talvi-iltoisin lenkin jälkeen ikävä...
 

Makuuhuoneen seinälle pitäisi löytää taulu. Mieluisan löytäminen ei ole helppoa. Äitini päällysti 70-luvulla ostetut tuolit uudelleen.
 

 Myös näiden vanhojen tuolien päällystäminen on äitini työtä. Aivan ihanat nämäkin. Vielä kun keksisimme mihin ne tuolit laitettaisiin kun emme halua niistä luopua, mutta ei löydy hyvää paikkaakaan.
 

Verhoihin löytyi kauniit pidikkeet, äitini ansiosta. Minä en ole verhoihmisiä. Onneksi äitini on.
 

Keittiökin on nyt kokonaan valmis kun kauan etsitty messinkinen tanko löytyi Helakaupasta.

Remonttia on jäljellä enää kylpyhuone, sauna ja kodinhoitohuone. Niin, ja kuisteille tehdään pintaremontti, mutta se on pikkujuttu siihen verrattuna mitä Juha on isäni avustuksella viime vuodet urakoinut. Grillikatos on suunnitelmissa, terassille pergola ja mökilläkin olisi uutta remonttikohdetta tiedossa...

16 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia! Varmasti ihanaa nauttia rankan työn tuloksista. Lattiakompassi on messevä! T. Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Juhan idea se lattiakompassi, on keskellä lattiaa suuntia näyttämässä :)

      Poista
  2. Voi että tuosta on tullut niin ihana koti! Ja niin mahtava urakka omin (plus isäsi) voimin, hattua täytyy nostaa! Kauan olette jaksaneet olla remontin alla, onneksi talossa on ollut tilaa. Mahee lattiakompassikin, ja ihanat peilit!
    50 jakkua :-D No, ei pitäisi nauraa. Mulla taitaa olla 50 paria kenkiä.. jos asuisi vaan maalla, niin ei tarvitsisi kaikkea, mutta kun kaupungissa täytyy yrittää olla näyttämättä maalaistollolta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila, aikamoinen urakka siinä on kieltämättä ollut. Se suurin työ ei edes näy, eli lämmitysjärjestelmä ja eristeet ja kaikki se pieni "väkertäminen" ennen kuin pinnat on pystytty tekemään. Juhalle ja isälle kiitos siitä, minä en niihin projekteihin osallistunut kuin äimistelemällä... Peilejä on meillä paljon valon määrää maksimoimassa, sitä ei ole koskaan liikaa.

      Kieltämättä se jakkujen määrä hieman hämmästytti itseänikin, olipas niitä kertynyt vuosien saatossa. Onneksi ei ole enää sellaista tarvetta niiden käyttöön. 50 paria kenkiä sen sijaan kuulostaa oikein hyvältä! Siitä olen kyllä kateellinen!

      Poista
  3. Prässää kukkia raameihin ensi kesänä ja ripusta makuuhuoneen seinälle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! Sääli ettei liljoja saa prässättyjä kunnolla, lempikukkiani. Tai jos olisi mahdollista, prässäisin sinne kokonaisen pionin..

      Poista
  4. Ohops, kommentit tulee tyttären profiililla. Hohhoo! T. Anne

    VastaaPoista
  5. Ohops, kommentit tulee tyttären profiililla. Hohhoo! T. Anne

    VastaaPoista
  6. On kannattanut rempata. Kyllä on kaunista!

    VastaaPoista
  7. Oi teillä on niin kaunista :) Sekä talossa että puutarhassa. Terkkuja meiltä

    VastaaPoista
  8. Ihanalta näyttää :-) Tuo keittiön messinkitanko on loistava idea. Täytyy muistaa kopioida se, jos joskus saadaan oma keittiö rempattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli yllättävän hankala löytää tuo messinkitanko! Ei mikään itsestäänselvyys keittiötarvikeliikkeissä tai rautakaupoissa. Tanko on kätevä, siihen saa pyyhkeet roikkumaan tai pannulaput tai se näyttää hyvältä ihan sellaisenaan.

      Poista
  9. Kun on tekijöitä, tehtävää aina riittää. Tähän asti tulos on tyylikäs ja persoonallisia yksityiskohtia löytyy! Hyvä kun on näin valmista, sillä pian puutarha odottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Kieltämättä kiirehditään nyt kevättä kohden kun tiedetään että sitten kun alkaa pihatyöt, sisällä käydään vain nukkumassa :)

      Poista

Kevät ja tulppaanit tulossa, vihdoinkin!

Meillä on tontti ja lähipellot yhä reippaan lumikerroksen peitossa ja tulevaksi viikoksi on ennustettu lisää lunta, mutta silti: kevät on lä...