sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Tulisipa jo toukokuu!

Aurinko paistaa ja sormet syyhyävät pihatöihin, mutta kasvimaalla näyttää vielä tältä:

Jänikset ja rusakot ovat pysyneet kiitettävästi pois pihalta tähän viikkoon asti, mutta sitten alkoivat tuhot. Hankikanto, runsas lumi ja siten liian matalat verkot hortensioiden ympärillä ovat taanneet talttahampaille ateriat. Kaikista hortensioista on syöty viime vuoden kasvu, vain lumen alla olevat osat ovat tallessa verkon sisällä. Suutuspäissäni lisäsin kompostiverkon vielä niiden hortensioiden ympärille joilla oli jäljellä lumen alta näkyvää kasvustoa ja kylvin reteästi kanankakkaa ja koirankarvoja (kevät, karvanlähtöaika..) kaikkien hortensioiden ja niiden pensaiden ympärille joissa oli käyty. Haistakoot tuholaiset kakka, sananmukaisesti.

Tänään huomasin että joku yritteliäs oli kaivanut valtaisan montun yhden atsalean juurelle, onneksi turhaan. Niiden ympärillä on verkkoa ja sen päällä valtaisa havukerros ja lunta, joten urakka oli pupulle turha. Etenkin kun hutkautin kanankakka-karvakeon siihenkin.

Luminen talvi hieman huolestutti kellarin suhteen kun edellisinä vuosina kosteus on ollut siellä iso ongelma. Kävin tutkimassa tilanteen ja helpotuksekseni se pieni ja halpa kosteudenkerääjä on toiminut todella hyvin, hometta ei näy ja daalioiden juurakot tuntuvat napakoilta.

Vaikka talvi on ollut taas mielenkiintoinen (lähes kolmenkympin pakkasista suojakeleihin parissa viikossa ja takaisin pakkasiin), on sentään ollut paksu lumikerros kasvien suojana. Ja on yhä, tulevalle viikolle on taas ennustettu lisää lunta ja kovia yöpakkasia.

Kävin lievittämässä kevään odotuksen tuskaa Hankkijalla, josta mukaan tarttui minulle ihan uusia liljatuttavuuksia. Laitoin ne jo esikasvatukseen (samaan aikaan kuin viime vuonna tein), mutta valitettavasti sipulit olivat niin huonoja että tuskin on toivoa kukinnasta, jos edes kasvusta lainkaan. Vain yksi (!) sipuli oli reteästi elossa, muut olivat homeessa tai muuten huonon oloisia. Iso pettymys.

Käväisin Tokmannillakin, siellä oli rutikuivia nimettömiä daalioita ja yksittäispakattuja kalliita kuivia liljoja. Ei kiitos. Kuulemma lisää kuitenkin tulossa lähiaikoina.

Kunhan huhtikuu tulisi (ja sitten se toukokuu ja kesä!) niin saisin Puutarha Janssonilta ja Pölkinvuoren kasvimaailmasta ja Kodin Kukista tilaamani liljat, daaliat, gladiolukset ja perennantaimet.. Odottavan aika on niin pitkä!

Näitä värejä ja valoa odotellessa...

Etualalla jättilaukka "Mount Everest" ja särkynyt sydän 25.6.

 Jaloakileija "Nora Barlow" 25.6.

Se perinteinen päivänkakkara (joka lisääntyy perennapenkissä riesaksi asti) ja pioni "Nymphe" 11.7.

Kuunliljapenkki 8.7.

 Jalopähkämöä ja pioni "Sarah Bernhardt" 20.7.

Harjaneilikoita ja palavaa rakkautta 26.7.

Kaalilaatikko eli kaaleja lavakasvatuksessa (punakaalia, lehtikaalia ja valkokaalia), oikealla tupakkaa ja pienikukkaisia samettikukkia ja taustalla perunaa 1.8.

Kuunliljan kukintoa 7.8.2017

Virginiantädykkeitä ja unikoiden siemenkotia 9.8.

9 kommenttia:

  1. Ihania kukkia! Kyllä tässä jääkauden keskellä tulee sellainen olo, että miksi ihmeessä me suomalaiset istutetaan yhtään mitään, kun kesä kestää muutaman hassun viikon ja sitten tulee taas talvi... nyt tuntuu juuri tältä. Parin viikon päästä voi olla ihan eri ääni kellossa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ihan masokistin hommaahan tämä on kun miettii vaivaa ja rahanmenoa, mutta ah, niin terapeuttista! Kuinka tylsää olisi odottaa kesää jossa ei olisi yhtään raadantaa ja turhautumista, mutta myös meditatiivista ulkonaoloa ja kasvun iloa ja värien ja tuoksujen huumaa.

      Poista
  2. Täällä ei ole Tokmannilla näkynyt vielä mitään juurakoita. Harmi. Prismasta kyllä tein löytöjä. Harmi, että jänikset pääsivät tekemään tuhojaan. Tällaista tämä puutarhan hoito on.

    VastaaPoista
  3. Ihania kesäkukkivia!
    Poikkesin tänään oman kylän Tokmannilla hakemassa kalkkia nurtsille ja tovi vierähti sipuli-juurakkopusseilla :) Liljoista kotiin tuli Crimson Pirate ja Janice Brown. On tää jo niin kevättä! :)

    VastaaPoista
  4. Ihania kukkakuvia <3
    Nuo pienet kosteuden kerääjät on näppäriä, meilläkin on kokemusta niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli minulta ihan heräteostos kun ei maksanut paljoa. Mutta erittäin näppärä ja erittäin hyvin toimiva. Ihmettelen ettei siitä puhuta enempää koska kosteus kellareissa tai muissa vastaavissa tiloissa tuntuu olevan ongelma monelle puutarhaharrastajalle.

      Poista
  5. Kauniita kukkia <3 Onneksi nyt tuntuu lumet saavan kyytiä, mutta pitkältä tuntuu silti odottavan aika :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskaisen pitkältä :) Käyn tutkimassa kahden viikon sääennusteen ihan joka päivä. Nyt alkaa jo näyttää lupaavalta!

      Poista