sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Liljavauvoja ja -häkkejä

Elokuussa oli täysin valmis lyömään hanskat tiskiin kaiken puutarhatyön osalta kuten viime kerralla kirjoitin. Kulunut kuuma ja erittäin kuiva kesä turhautti voimallisesti - kauniisti sanottuna. Maa on yhä kuiva, syksyn istutuspuuhissa reipas kastelu oli edelleen erittäin tarpeellista ja maata kaivaessa se pölisee heti pinnan alta. Pelottaa ajatus siitä että loppusyksy olisi vähäsateinen ja talvi vähäluminen, se tietäisi veden loppumista meiltä kaivosta ja kasvien joukkotuhoa keväällä. 

Kesän kuivuuden takia vasta syyskuussa alkoi osa kasveista kasvaa - siinä vaiheessa kun niiden olisi pitänyt jo luovuttaa ja siirtyä lepoon. Myös myyrät reipastuivat ja viimeksi tänään tilkitsin toistakymmentä syvää onkaloa valkosipuleilla kukkapenkeissä. Niitä valkosipuleita kyllä riittää, sillä onni onnettomuudessa että ne eivät kesällä kasvaneet kuivuuden takia ja sato jäi korjaamatta. Nyt sullon niitä onkaloihin ja keväällä pohdin että miksi meillä on perennapenkit täynnä valkkaria...

Syys-lokakuun projektina oli 450 liljansipulin istutus (myönnän: mopo lähti taas käsistä, olihan tuo vähän liian suuri määrä...). Ongelmaa ei olisi lainkaan jos meillä voisi sipulit lykätä maahan noin vain. Mutta kun ei. Vapaa-ajan ongelmia ei ollut kun illat pimenivät nopeasti ja samaan aikaan oli myös muutaman sadan tulppaanin, narsissin ja laukkojen istutus. Pikkusipuleista puhumattakaan. Krookukset tosin loppuivat kesken, niitä olisi pitänyt hankkia paljon enemmän. 

Kaivoin otsalampun valossa ja viikonloppuisin syviä kuoppia Juhan tekemille liljahäkeille ja totesin että aikoinaan taloa rakennettaessa ovat rakentajat tuupanneet kaikki kivet siihen paikkaan johon Juhan äiti myöhemmin perusti kukkapenkit ja joita minä olen laajentanut. Kuntoni nousi kohisten kun kärräsin kottikärrytolkulla kiviä tontin takaosaan ylämäkeen.

Istutin liljoja myös muoviruukkuihin, mutta mieluummin olisin nekin laittanut häkkeihin. Tilaa ei vaan enää löytynyt kun perennnapenkeissä on paljon muutakin. Tilanpuutetta pahensi myös rakennettava kesäkeittiö-kasvihuonekombinaatio jonka alle jäi yksi perennapenkki. Sitä ja edelliskesien liljaruukkuja tyhjentäessä huomasin tämän kesän erikoisuuden: liljavauvat. 

Joka kesä liljat tekevät pieniä alkuja varsinaisen sipulin päälle varteen ja syksyn ensimmäisten  pakkasöiden jälkeen niitä irtoaa ja kulkeutuu aivan multarajaan tai jopa mullan päälle. Ja joka kesä osa varsinkin jalostetuimmista liljoista taantuu kukinnan jälkeen. Edellisen talven, huonomman kesän, kasvupaikan, vaillinaisen lannoituksen tai jonkun muun syyn takia sen sijaan että sipuli olisi voimistunut ja kerännyt kokoa, se kutistuu ja lopulta näivettyy pois. Tänä kesänä liljojen kukinta oli hieno (tosin lyhyt kuumuuden takia), mutta ikinä ei ole pikkusipuleita ollut näin valtavaa määrää! Myös taantuneita liljoja oli aika paljon, eli varsinaista sipulia ei enää edes löytynyt tai se oli peukalonpään kokoinen, mutta varsi oli koko maanalaiselta matkalta täynnä pikkusipuleita. Tämän huomasin etenkin tyhjennettävissä ruukuissa ja siinä purettavassa perennapenkissä. 

Olen saanut muutama vuosi sitten keltaisia liljoja, joiden lajikkeen nimestä ei ole hajuakaan. Ne ovat kasvaneet aika huonossa paikassa karussa mullassa kuumassa paikassa, mutta viihtyneet hyvin ja kukkineet joka vuosi. Syyskuussa kitkin niiden tyven ja ällistyin pikkusipuleiden määrää: niitä nousi korkealle varsia pitkin maan päälle ja ne olivat todella tiukassa kiinni toisissaan ja varsissa. Pohdin vähän aikaa asiaa, mätin pari ämpärillistä multaa niiden päälle ja päätin että ensi keväänä perkaan koko kasvupaikan. Kunhan keksi minne ne kymmenet pienet liljanalut laitan. Muut perennapenkeistä kerätyt ja pinnalle nousseet liljavauvat otin talteen. Niitä tuli ämpärillinen!

Osa noista liljavauvoista oli niin isoja että ne kukkivat jo ensi kesänä. Parin kesän kuluttua pohdin kovasti että mitä ihmettä olen hankkinut kun en ostoslistalta löydä näitä liljoja :) Toivottavasti muistan silloin tämän blogipostauksen.

Muuta istutettavaa oli ihmeen vähän - hyvä niin. Unohdin (!!) Harvialan taimitarhan alennuspäivän, samoin kuin Kodin Terran puutarhapuolen viimeiset myynnit, Kanta-Hämeen puutarhakeskuksella kävin liian myöhään (valinnanvaraa oli enää vähän), Hankkijallakin kävin vasta viime tingassa. Siellä oli pensaat -70 % ja perennat euron tai vähemmän, mutta valikoimaa enää vähän. Mukaan tarttui toinen japaninruusukvitteni, jälleen yksi purppuraheisiangervo, syreeni ja pari päivänliljaa. Poikkeuksellisen vähän siis syysistutettavaa edellisvuosiin verrattuna. Ei yhtään rhodoa tai atsaleaa vaikka niitä oli ostoslistalla.

Puutarha-apulainen Tara-mummokoira, yksi liljahäkeista ja pieni osa sen häkin alta löytyneistä kivistä.

Näyttää ihan haudalta kuten ystäväni totesi... :)

Häkkejä ja kiviä - ja puutarhamummokoira.

Saavillinen liljoja odottaa kottikärryssä istutusta, muutama pussi tulppaaneja samoin.

Yksi Juhan tekemistä häkeistä. Se on rappausverkkoa, tukevaa eikä ruostu.

Siirrettäviä liljoja, perennoja ja liljaruukkuja. Ruukkuihin vaihdoin uudet mullat ja istutin ne uudelleen maahan.

Perennapenkin tyhjennystä ennen kuin se jäi soran alle.

Kesäkeittiön pohjaa, tuleva pieni kasvihuone on sorakasan alla ja takana. Ja edessä pilkottaa perennapenkin jäänteet.

Terassin kaariportin luona kasvanut lila "Jackmannii"-kärhö paloi metalliseen kaariporttiin kesällä. Siis todella se paloi kuuman metallin takia. Nyt kun ollaan marraskuussa se pohtii kasvua...

Silkkiunikko kukki koko loppukesän, lakastui - ja aloitti uuden kasvun. Kuva otettu tänään 4.11.

Toinen kylpyhuoneista oli varattu monta viikkoa daalioille. Tänä vuonna nostin daaliat ajanpuutteen takia monessa erässä kuivumaan ennen sahanpuruastioihin laittoa ja kellariin vientiä. 
Kun pimeällä tekee puutarhatöitä otsalampun valossa voi käydä nolosti: unohdin yhden ison daalian ruukkuun ulos pakkasella.. Saa nähdä säilyykö se kellarissa ensi kevääseen asti.

Viimeiset perunat nostin maasta lokakuun viimeisenä päivänä. Komeita olivat, minulle riitti aterialla puolikas peruna :)

Viimevuotinen salaatti kukki syyskuussa komeasti.

Ritarinkannus aloitti uusintakierroksen syyskuussa.

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Katastrofikesä

Nyt täytyy sanoa että puutarhurin optimismi on koetuksella. Tämä ennätyskuuma ja kuiva kesä on ollut aivan hirveä, pahenee vain loppukesää kohden. Meillä ei ole satanut kuin pari kertaa koko kesän aikana, viimeksi kunnolla juhannuksena. Viime päivinä on satanut aivan lähialueillakin, mutta ei täällä. Meillä on isot juhlat ensi lauantaina joita on suunniteltu viime syksystä lähtien juuri ajatellen että piha on elokuun puolivälissä parhaimmillaan. Nyt se on pahimmillaan.

Nurmikon tilalla on kova koppura maa, pensaat ovat kuolemassa ja ne perennat, joiden pitäisi kukkia nyt, ovat jo kukkineet ja muut ovat palaneet. Ainoastaan liljat voivat hyvin, mutta niidenkin kukinta aikaistui niin että jopa puuliljat ovat lopettamassa kukintaansa, kolme viikkoa etuajassa. Kärhöt jäivät kääpiöiksi ja gladiolukset kukkisivat (etuajassa nekin) jos eivät olisi palaneet.

Hirveä työmäärä, satojen eurojen rahanmeno ja tuloksena - ei mitään. Kasvimaalla huono multa esti kasvun ja sipulikärpäset tuhosivat sipulit. Muut hengissä kasvimaalla sinnittelevät ovat auringon polttamia, salaatit sananmukaisesti paloivat lavalle. Piste i:n päälle oli viime viikolla tehty katonpesu, josta roiskui punamultamössöä kaikkialle talon ympärillä oleviin kukkapenkkeihin ja terassin kasveihin. Onneksi suurin osa ruukuista oli nostettu turvaan, mutta kaikki kuunliljat, terassin daaliat ja suurin osa isosta perennapenkistä on tiukkaan tarttuneen punaisen mössön peitossa joka ei lähde huuhtelemalla pois. Huuhteluakaan ei voi paljoa tehdä kun kaivon vesi on vähissä.

Olemme keränneet kaiken mahdollisen veden talteen ja illat kuluvat siihen että kannan ympäri isoa pihaa vettä niille kasveille joiden toivon pysyvän hengissä edes ensi viikonlopun juhlaan saakka. Kaksi tuntia kuluu reippaasti joka ilta. Ensi lauantain jälkeen luovutan ja sitten saa pihanhoito jäädä. Aika, jaksaminen ja vedet eivät kerta kaikkiaan enää riitä.

Harmittaa niin että tekisi mieli itkeä. Ainoa hyvä puoli on ettei ole etanoita eikä rikkaruohotkaan kasva. Myyrät ovat kyllä voimissaan, kukkapenkit ovat kekoja täynnä.

Herukoita tuli pensaista hyvin, samoin tyrniäkin näyttää tulevan, mutta suklaakirsikka kituu viimeisillään, karviaismarjat ovat superpieniä, mustikoita ei ole eikä juuri vadelmiakaan ja kanttareilleista ei tietenkään tietokaan.

Viime vuosien säät ovat olleet juuri sellaisia joista ilmastotieteilijät ovat pitkään varoitelleet: ääripäitä. Kesä on älyttömän sateinen tai älyttömän kuuma ja kuiva, lunta on ihan hirveästi tai ei juuri lainkaan.

Ensi kesää ajatellen pitää varustautua myös siihen että sadevettä on kerättävä enemmän. Nyt meillä on kaksi isoa säiliötä, mutta lisää tarvitaan. Saattaa olla että ensi kesä onkin sitten hyvin sateinen, säistä ei voi enää sanoa mitään varmaa.

Gladioluksista suurin osa näyttää tältä:


 

Liljat ovat kukkineet upeasti, muutama poikkeuskin löytyy. Ruukuissa olevat kärsivät kuumuudesta. Maassa kasvavat ovat kukkineet upeasti.

 Jopa amppelimansikka paloi. Nyt se on maassa odottamassa lavalle istutusta jos se piristyisi ja tuottaisi satoa sitten ensi kesänä.

Daaliat paloivat ruukkuihinsa. Vaikka kosteutta on, ruukut ovat niin kuumia että ne polttavat juuret. Multa on ihan kuumaa kun sitä kokeilee.

Perunat kuolivat lavalla. Sen sijaan viime vuonna maahan vahingossa jääneet perunat ovat itäneet ja tekevät hyvää satoa.

Rucolat kärvähtivät myös. 

Nurmikko näyttää todella ankealta ja koivut alkavat jo kellastua uhkaavasti. Ihan kuin olisi lokakuu.

Uudet kurkuntaimet kasvavat pituutta ja kukkivat, mutta lehdet ovat ihan keltaisia ja se vähäinen sato joka niistä tulee, näyttää tältä tai vastaavanlaiselta. Makua ei ole lainkaan.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Sinne meni sipulit ja legenda samettikukista

Meillä on ollut hurjan hyvä sipulisato monena vuonna ja olemme syöneet oman maan sipuleita aina pitkälle kevättalviin asti. Viime kesänä toiseen pitkään sipulilavaan tuli sipulimatoja eli sipulikärpästen toukkia. Toinen lavallinen säästyi niiltä ja saimme ihan kohtuullisen sadon vaikka puolet menetettiinkin.

Tänä vuonna tuho on täydellinen vaikka keväällä tein sipuleille oman lavan, jossa oli uutta multaa ja sipulit oli uitettu tuhkavedessä. Toukat söivät ensin hopeasipulit, sitten punasipulit, sitten keltasipulit ja nyt on syöty toisessa lavassa olleet ryvässipulit. Lavat ovat tyhjää täynnä ja nyt teen hätäkylvöjä jotta saan niihin edes jotain vihreää. Kesää on kuitenkin (toivottavasti) jäljellä vielä pitkään.

Laitoin pikaisen kyselyn Facebookin erääseen ns.järkevään puutarharyhmään (jossa ei ole satamäärin auringonlaskukuvia ja uteluja mikä köynnös tässä on (nokkonen) eikä lastenlasten kuvia) ja sainkin nopeasti hyviä ideoita. Seuraavaksi inventoin varastoni ja kas, sieltähän löytyi vaikka mitä kylvettävää jotta saan vielä jotain syötävää niille lavoille kasvamaan.

Sipulien menetys harmittaa ja huolettaa että millä estän ensi vuonna tuhot tai onko meidän osalta oman maan sipulit menetetty pitkäksi aikaa?

Tänä vuonna tilasin kasvilavoihin mullat samasta paikasta kuin ennenkin (3000 litraa), mutta mullat olivatkin eri toimittajalta. Ensin tuumasin että hienoa, nyt on tasalaatuista hiekkapitoista multaa jossa ei ollut lainkaan rikkaruohoja.

Mutta mitä pidemmälle kesää ollaan menty, sen epäilevämmäksi olen mullan suhteen tullut. Vaikka joka paikassa tolkutetaan että turvepitoinen multa ei ole hyväksi ja hiesupitoinen on, niin tämän kesän perusteella olen eri mieltä. Turvepitoinen multa piti kosteutta paremmin ja vaikka sitä ei oltu erikoisemmin lannoitettu, tuntuu siltä että tuo hiesupitoinen multa ei ole sisältänyt mitään. Olen lannoittanut lavat samalla lailla kuin ennenkin (palanutta hevosenlantaa ja kompostia), mutta kasvu on ollut todella nihkeää, ikäänkuin voimaa ei olisi silti ollut tarpeeksi kasvuun. Hiesupitoinen multa ei pidä vettä ja tämän kesän kuivuus on kostautunut rankasti. Koko ajan ei voi kastella kun on pelko milloin kaivosta loppuu vesti, mutta turvepitoiselle mullalle riitti vähempikin vesimäärä.

Tänä kesänä vahvistui myös että puutarhalehtien ja -nettipalstojen hehkuttama samettikukkien tuholaiskarkoitusteho on ihan silkkaa puppua. Niissäkin lienee lajike-eroja, mutta eipä niistä ole ollut karkottamaan sipulikärpäsiä eikä etenkään kaalikoita. Meillä on lavalla enemmän samettikukkia kuin kaaleja ja kaalit ovat täynnä kaalikoita ja juuri sen näköisiäkin että hyvin on niitä syöty. Lisäksi samettikukat ovat ravintosyöppöjä, niin pieneksi kasviksi niillä on iso juurakko joka syksyllä poisnostaessa vie ison osan mullasta mukanaan. Mutta kauniitahan ne ovat, silmäniloa. Hyötytarkoituksesta en niitä kehuisi.

On kasvimaalla paljon positiivistakin. Paleltuneet avomaankurkun taimet ei haittaa kun Lidl:n siemenistä itäneet kurkut vaikuttavat satoisilta, kesäkurpitsaa pukkaa ja tilliä on vähän joka paikassa. Sananmukaisesti. Sitä on lähes joka lavalla vaikken ole sitä sinne kylvänytkään.

Tyhjää on... samettikukista ei karkottajina ollut mitään hyötyä sipulikärpäsiin.

Sipuli toukkia täynnä.

Samettikukkia ja syötyjä kaaleja. Tiedän että kaalit tokenevat tuosta, lehtikaali etenkin. Loppukesästä tuskailen minne sitä työntäisin kun satoa pukkaa.

Itsekseen levinnyttä (viime kesän siemenistä) tupakkaa (kessua) ja perunaa. Tupakka kerää pölyttäjiä todella runsaasti vaikka kukat ovat hyvin vaatimattomia. Harmittaa että virginialaisen esikasvatus ei onnistunut, sen kukat ovat kauniit ja vaaleanpunaiset ja kasvi on paljon korkeampi kuin kessu eli ns. palturintupakka.

Tillit voivat hyvin kurkkujen ja kesäkurpitsojen kanssa.

Kukkapenkit alkavat olla parhaassa loistossaan. Oi kun se Avointen puutarhojen päivä olisi ollut tulevana viikonloppuna, olisi ollut paljon enemmän nähtävää!

lauantai 7. heinäkuuta 2018

Avointen puutarhojen päivä meillä ja kasvimaaihmettelyä

Viime sunnuntaina heräsin aikaisin, tein viimeisiä trimmeröintejä ja ystäväni kanssa laitettiin mahdollisille vieraille terassille pöytä ja tuolit valmiiksi ja mehua janoisille kannuun. Ystäväni oli vastaanottamassa vieraita ja minä opastaisin pihassa. Minulla ei ollut mitään mielikuvaa millainen päivä tulisi olemaan, paljonko väkeä kävisi (tulisiko edes ketään) ja miten ohjaisin heitä pihalla. Ensimmäiset kävijät tulivat heti tasan kahdeltatoista ja päivä muodostuikin kiireiseksi. Puhuin 4,5 tuntia putkeen tauotta ja vedin pihakierroksen ryhmissä. Kävijöitä oli 45, eikä taukoja ollut lainkaan eli väkeä kävi tasaisena virtana.

Tässä ihmetellään kasvimaalla (kuvat: Ritva Viita)

 Etupihan kukkapenkin esittelyä

Ryhmän kanssa tulossa takapihalta

Kukaan ei ehtinyt istahtaa eikä mehuakaan kulunut, mutta toivottavasti vieraat viihtyivät! Olisi ollut todella mielenkiintoista ja mukavaa ehtiä juttelemaan kävijöiden kanssa enemmän, mutta monella oli kiire jo seuraavaan paikkaan. Puutarhaihmiset ovat niin kivaa porukkaa ja muutaman henkilön kanssa olisi juttua riittänyt ainakin yöhön asti :) Hienoa oli että minäkin sain samalla paljon erinomaisia vinkkejä ja neuvoja. Kiitos kaikille kävijöillemme!

Päivä oli taas todella tuulinen ja monelle taisi tulla vilu avoimella pihallamme. Minusta tuntui illalla kuin naama olisi hiekkapuhallettu, niin navakasti pelloilta tuuli jatkuvasti. Onneksi ei sentään satanut kuten vielä vuorokautta aiemmin.

En ollut ilmoittanut paikallislehteen mitään vaikka Avointen puutarhojen kotiin lähetettyjen materiaalien joukossa oli valmis pohja medialle lähetettäväksi (väärällä päivämäärällä, kellonajalla ja vuodella tosin).  Paikallinen sähköisesti ilmestyvä lehti oli tehnyt meistä "haastattelun" eli kopionut haastattelumaiseksi yleisen esittelyni Avointen puutarhojen nettisivuilta. Erikoista kun olisivat voineet ihan soittaa ja kysyäkin pihasta :)

Ensi vuoden Avointen puutarhojen päivämäärä varmistuu vasta syksyllä. Harkitsen osallistumista jos ajankohta on myöhemmin kuin nyt. Meidän pihamme on parhaimmillaan vasta heinäkuun lopussa tai vielä paremmin elokuussa.

Kasvimaan kuulumisia
Filosofoin tänään rakkaalle siipalleni kasvun ihmeestä tai siis tänä vuonna kasvamattomuuden harmista. Vertasin tilannetta viime vuoteen ja tulin siihen tulokseen että kylmä ja märkä sää on silti ainakin kasvimaalla parempi asia kuin kuuma ja kuiva. Keinokastelu ei koskaan korvaa sateita kastelussa eikä meillä edes riitä vettä niin että voisimme kastella lavat läpikotaisin, muista kasveista puhumattakaan. Lisäksi tänä kesänä tuulet ovat taas olleet suorastaan hysteerisiä ja ovat palelluttaneet kasveja pahemmin kuin halla. Tuulet repivät hallaharsot, katkovat kasveja ja palelluttavat isojakin taimia.

Silti pahin tämän kesän kasvimaamenetys on säästä riippumaton, eli sipulimato. Sato on siis menetetty vaikka laitoin sipulit alkukesästä uuteen lavaan, uuteen multaan ja liuotin ne tuhkavedessä ennen istutusta. Muutama ryvässipuli on eri laatikossa ja ne vaikuttavat hyvältä, mutta yli nelimetrinen iso lava on toukkia täynnä. Istutin sinne sitten samettikukkia ja kylvin porkkanaa ja tilliä. Onpahan edes jotain siellä.

Kaikki avomaankurkun taimet paleltuivat tuulissa kun harsot repeytyivät tai irtosivat kokonaan. Sen  sijaan Lidl:n siemenpussista heitellyt avomaankurkun siemenet ovat nyt tukevia taimia jotka saattavat tehdä satoakin jos kesän loppu on suotuisa. Jostain syystä kesäkurpitsat eivät paleltuneet vaan tuottavat jo satoa vaikka istutin ostotaimet todella myöhään.

Pensaspavut kärsivät pahasti kylmistä tuulista ja pohtivat yhä kukkimista. Toivottavasti aloittavat sen pian jotta saadaan satoakin. Porkkanat ja punajuuret ovat yhä pieniä, mutta en ole niistä huolissani, ne tekevät satoa marraskuuhun asti mikäli aiempiin kokemuksiin on luottamista.

Salaatit ovat itäneet huonosti, mutta kasvuun päästyään ovat ihan hyvän kokoisia. Mutta niin hidasta on itäminen että laitoin siemeniä mansikkalavallekin. Rukola itää hyvin, samoin tilli.

Kaalit ovat samassa laatikossa samettikukkien kanssa. Hieman ovat öttiäisistä kärsineet, mutta vain hieman. Eivätkä etanatkaan ole niiden kimpussa kun kuivuus karsi niiden määrää ja tervattu lavanreunus hoitaa eston lavalle.

Muurahaisia on sen sijaan älytön määrä. Sekä lavoilla, terassilla että kukkapenkeissä. Koskaan aiemmin en muista tuollaista muurahaispesien määrää ja munien määrää kasvien joukossa.

Linnut veivät kaikki kypsät ja puolikypsät mansikat joten laitoin ne harson sisään. Kostoksi harakat ja naakat ja rastaat käyvät nyt kakkimassa harsolle. Mutta saadaan sentään mansikkaa. Tähän myös asioita joita ei tule ajatelleeksi ajoissa: jos istuttaa korianteria mansikoiden viereen niin yllätys yllätys, mansikat maistuvat korianterilta. Ei ole muuten kovin mieltäylentävä makuelämys.

Maissia en tänä vuonna hankkinut lainkaan, onneksi. Ne olisivat jo katkenneet tai ainakin taipuneet pahasti näissä tuulissa. Viime vuonna oli niin kosteaa että tähkät mädäntyivät. Niitäkin hankin varmaan sitten kun kasvihuone valmistuu. En siis kasvihuoneeseen vaan sen viereen tuulensuojaan.

Perunaa laitoin jonkun verran, osan lavalle ja Hankkijalta saadut ilmaisperunat laitoin maahan. Hyvin ovat lähteneet kasvuun, mutta juhannusperunoista oli turha haaveilla. En tiedä kuinka aikaisin ne pitäisi maahan tai lavalle laittaa jotta saataisiin kesäkuun puolella perunaa. Tämänvuotinen ostomulta (syntymäpäivälahjani, 3000 litraa multaa) oli hyvänlaatuista ja hiekkapitoista, mutta silti kasvit nirsoilevat.

Jännä nähdä sitten tulevina kesinä miten kasvimaan viereen rakennettava kesäkeittiö ja kasvihuone vaikuttavat kasvimaallekin, ts. rakennus estää ainakin osan tuulista ja suojaa hivenen kasvimaatakin siten.

Talvivalkosipulit eivät näemmä kasva suurensuuriksi, mutta ovat jo ihan kohtuullisen kokoisia. Varret alkavat näyttää siltä että lomien jälkeen on sadonkorjuu siltä osin. Päädyssä on ruohosipulia ja kahta erilaista persiljaa.

Tilli- ja avomaankurkkulavasta näkyy selvästi mistä kohtaa taimet ovat paleltuneet. Vieressä harsotettu mansikkalava.


Kukkapenkeissä laukka- ja pionikausi meni jo, akileijoistakin on osa jo kukkinut, samoin suurin osa kurjenmiekoista (saksan- ja siperian), mutta ritarinkannukset ovat aloittaneet ja etenkin liljat, nuo minun suurimman ihasteluni kohteet. Tulppaanipäivityskin jäi blogiin tekemättä kun pihatöiden, koirien koulutuksen ja kisaamisen välissä en koneelle ehtinyt. Mutta onpahan syksyksi ja talveksi päivitettävää :)

"Black Out" on selvinnyt myyriltä kuin ihmeen kaupalla, se kasvaa kohdassa jossa vanha verkko on jo painunut maan alle. Luulen silti että sitä ei enää ensi keväänä ole ellen siirrä sitä heti kukinnan jälkeen suojaan.

Luulin ensin että taas olen saanut väärää liljaa eikä tämä ole "Night Rider" koska ensimmäiset kukat olivat terälehdiltään kovin kapeita. Nyt kun lähes kaikki nuput ovat auenneet niin kyllä se on sitä mitä pitääkin. Upea väri, luonnossa lähes huumaavan tumma, ihan epätodellinen. Tämä on viimevuotinen, on talvehtinut ruukussa kellarissa.


tiistai 26. kesäkuuta 2018

Tervetuloa Avointen Puutarhojen päivänä 1.7.

Pihamme näyttää kaikkea muuta kuin siltä mitä kuvittelin kun ilmoitin pihamme Avointen Puutarhojen päivään kevättalvella. Puutarha osaa yllättää, tai siis luonnonvoimat. Viime kesänä kaikki lillui vedessä monta kuukautta putkeen, tänä kesänä kaikki on ihan toisinpäin. Ei käy tylsäksi kun ei ikinä tiedä mitä tuleman pitää!

Lähes 8 viikon kuivuus tappoi osan pensaista ja tuhosi nurmikkoa laajalta alueelta. Juhannuksen sateet toivat hieman helpotusta, mutta jo kuolleille kasveille se ei enää auttanut. Lisää sateita on luvassa juuri ennen tapahtumapäivää, tietenkin :)

Myyrät ovat myös pitäneet huolta kasvien karsimisesta, nostin eilen taas tylpäksi syödyn terijoensalavan maasta. Jo toinen tänä keväänä. Edellisen tilalle on jo hankittu uusi, mutta lisää täytynee investoida. Ja ne istutetaan sitten rappausverkkoon joka suojaa niitä talttahampailta ensimmäisten vuosien ajan.

Myyrille tulikin ongelma kun yksi niiden suosikkipaikoista eli entinen perunamaa (paino sanalla entinen, istutin sinne aikoinaan enemmän siemenperunoita kuin mitä syksyllä nostin ja nekin hampaanjäljillä merkattuina) on tällä hetkellä iso kuoppa.

Yli kahden kuukauden vääntö Hämeenlinnan kaupungin rakennuslautakunnan kanssa selvisi lopulta ja yhdeksän (!) hakemuskierroksen jälkeen saimme rakennusluvan (juu, siis piti hankkia virallinen rakennuslupa) grillikatokselle tänne maaseudulle. Kun lupa vihdoin saatiin, otimme siitä ilon irti ja tuleva grillikatos on siis kunnon kesäkeittiö jonka kylkeen tulee noin seitsemän neliön kokoinen kasvihuone. Mutta nyt siinä on vain iso kuoppa ja vieressä iso kasa hienoa hiekkaa joka paljastaa syyn miksi tontti on yleensä aina niin kuiva. Ja tänä kesänä erittäin kuiva. Maaperä on silkkaa hiekkaa. Ilmankos täällä viljellään paljon perunaa. Ja ilmankos se kuiva maaperä on pöllynnyt pölytornanadoina viime viikkoina tuulen mukana niin, että välillä hampaissa kirskuu hiekka sisälläkin.

Myyrät purkavat reittitukkeumaturhaumaansa kasvimaalla ja punkevat lavojen alle. Sisälle lavoihin ne eivät onneksi pääse.

Samalla kuin kaivinkone kauhaisi pohjat kesäkeittiölle, se vei puolet kasvimaan viereisestä kukkapenkistä. Ja sille lopullekin penkille pitäisi etsiä uusi sijoituspaikka. Hätäratkaisu löydettiin, mutta ymmärrettävästi kasvit eivät kiitä kesken kasvukauden äkillistä siirtoa. Toisaalta kyseinen nykyinen puolikas kukkapenkki oli myyrien suosikkipaikka joten siitä olisi pitänyt luopua jossain vaiheessa kuitenkin. Nyt vaan tuli tehtyä se aika pikaisesti.

Pionit lopettelevat kukintaansa ja muut heinäkuussa normaalisti kukkivat pohtivat ollako elossa vai ei ja jos ovat, niin aika matalia ovat. Ritarinkannuksiin voi onneksi luottaa, ne kestävät myyrien onkaloiden päällä kasvua ja komistuvat vuosi vuodelta. Toivottavasti ne ehtivät edes osittain kukkaan sunnuntaihin mennessä. Kukkakuvia ja hieman kasvimaankin kuulumisia löytyy instagramista @mustavalkoistenkoti

Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta toivon että täällä olisi vieraille mielenkiintoista nähtävää ja kyseltävää ja toivottavasti mahdollisimman moni tulisi käymään. Mikäli sääennustuksiin on luottamista, ei ainakaan ole liian kuuma päivä tiedossa :)

Maura ja Tara esittelevät kuivunutta takapihan nurmikkoa

Vähemmän karuja näkymiäkin on, kuten tämä toinen etupihan perennapenkki.

Kuunliljoja on 26 erilaista.

Ja kas, sinne lähti puolet kukkapenkistä ja koko entinen perunamaa :)

Tänä kesänä ei vielä päästä kesäkeittiöön grillaamaan ja kasvihuonetta täyttämään, mutta ensi kesänä sitten.

Hilppasen hiekkaa. Talon pääty näyttää tämän kesän ajan tältä.

tiistai 1. toukokuuta 2018

Vihdoinkin toukokuu!

Kevät tuli vauhdilla. Vielä huhtikuun puolivälissä meillä oli hanget korkeat nietokset ja viikkoa myöhemmin haravoin kukkapenkkejä. Nyt kaikki kasvaa niin että miltei kohina kuuluu.
Keisarinpikarililja ponnisti kukkapenkistä 21.4. ja tätä kirjoittaessani se on jo nuppuja kasvattamassa.

Lumien lähtiessä alkoi jokakeväinen myyrätuhoanalyysi. Aluksi näytti siltä että aika vähällä olimme päässeet, mutta viimeistenkin lumien sulaessa selvisi että ainakin kasvimaalla on penkit käännetty jo valmiiksi. Onneksi suurin osa kasvimaasta on lavoilla ja luultavasti myyrien talvipesät ovat olleet kasvilavojen alla (15 kekoa pelkästään valkosipulilavan ympärillä).

Kasvimaalta metsänreunaan kulkee myyrien moottoritie, iso tunneli jonka varrelta mustaherukkapensaan juurelta löytyi iso onkalo.

Etupihan nurmiala käännettiin viime kesänä ja siellä ei ollut nyt yhtään kekoa, toisin kuin aikaisempina keväinä. Ehdin jo riemastua että myyrät ovat luovuttaneet, kunnes jalkani upposi pohjetta myöten yhteen koloon ja syksyllä istutettu lähes nelimetrinen terijoensalava näytti oudon vinolta... Se oli jo neljäs tai viides myyrien tuhoama iso salava. Seuraava istutetaan isoon rautahäkkiin, nuo isot taimet eivät ole halpoja hankittavia ja jotain tuulensuojaa olisi saatava pellon ja pihan väliin nopeasti.

Muita myyrätuhoja (kuoppaisen nurmikon, terijoensalavan ja ilmastoitujen kukkapenkkien lisäksi) en ole huomannut. Vielä. Tosin noissakin jo havaituissa on ihan tarpeeksi. Koristeomenapuiden tyvet ovat ilmastoidut ja muutama pensas on epäilyttävän etukenossa, mutta odotan tapahtuuko niissä mitään kasvua ennen kuin nostan verenpainettani. Myyrätuhoista kävin lohduttautumassa ystäväni kanssa Lahden puutarhamessuilla jonne voitin liput Kukkaiselämää-blogin arvonnasta.

Messuilla tein puutarhaostoksia vähän, mutta kaksi akileijantaimea oli pakko ostaa. Molemmat sellaisia joita minulla ei vielä ole. Ja yksi monivuotinen unikontaimi taas, ne kun eivät kelpaa myyrille mutta viihtyvät valitettavan huonosti pihallamme. Terassihortensiat näyttävät olevan tämän kesän muoti-ilmiö, niitä on nyt joka paikassa tyrkyllä. Niin oli messuillakin. Vältin niiden ostamisen (kun ehdin jo kaksi hankkia :) ). Kun kerran Lahdessa oltiin niin ajettiin Kodin Terran kautta (mukaan lähti vain yksi kärhö 5 euroa) ja sitten Plantageniin (valkoista punatähkää taimena, mukulasta en saa sitä kasvamaan). Ja ennen kotimatkaa poikkesimme vielä Lidliin josta saimme ilmaiseksi mustia ämpäreitä jotka olivat sen viikon tulppaaninippu-kampanjan astioina ja joista tulee erinomaisia tomaatinkasvatusämpäreitä kun Juha porasi niihin reiät. Hyvä reissu kaikin tavoin siis!

Lidlissä oli liljojen, daalioiden ja gladiolusten kanssa tarjouksessa huhtikuussa ruukkuja. Ostin viisi rumanruskeaa muoviruukkua ja sen sijaan että olisin ährännyt muovimaalin kanssa ne eriväriseksi kuten aiempina vuosina, kilautin kaverille eli Puutarhaan ja Hellaan ja sain vinkin että spray-maalilla homma hoituu nopeammin, siistimmin ja kestävämmin. Joten rautakauppaan ja Juha hommiin.

Nyt ovat kaikki uudet isot samaa harmaata sävyä kuin on talon ovenpieletkin.

Sisätiloissa alkaakin olla ruukkuruuhkaa ennen kuin uskallan siirtää kaikki ulos.

Kuistille hankittiin viime kesänä kalusteet, joten sinnekään ei mahdu yhtä paljon ruukkuja kuin viime keväänä. Myös toinen kuisti on jo käytössä.

Terassiruukut ja muutama iso (ja painava) ruukku on vielä käyttämättä. Onneksi. Sillä kellarissa on 12 daaliaa vielä talvisäilössä. Ne pitäisi saada sieltä pikapuoliin esikasvatukseen myös.

Talvi oli suotuisa, kellarissa kasvit olivat selvinneet hyvin ja jopa Juhan äidille viime äitienpäiväksi hankittu ruukkuruusu (joka ehti jäätyä umpijäähän ennen kuin joulukuussa nakkasin sen kellariin ja luulin että se oli jo kuollut) selvisi erinomaisesti. Samoin daaliat tuntuvat olevan yhä napakoita ja kellarissa ruukuissa olleet liljat lähtivät jo kasvuun.

Pihalla tulppaanit ovat kasvaneet ilahduttavan runsaina, toisin kuin viime vuonna jolloin suurin osa oli mädäntynyt talven aikana. Nyt saattaa olla hurmaavaa kukintaa luvassa. Pikku sipulikukista kevätkurjenmiekat kukkivat hyvin, keltaista jääkurjenmiekkaa en muistanut viime syksynä hankkia mikä kyllä harmittaa. Lumikelloista ei kukkinut yksikään, ei mikään yllätys. Pitäisi jo viiden kevään kokemuksella tietää etteivät ne viihdy täällä.

Raidallisia krookuksia

 Vaaleanpunainen isokevättähti.

Kevätkurjenmiekka "Katherine Hodgins"

Kevätkurjenmiekka "Harmony"



Onnittelin itseäni että kerrankin laitoin havusuojat oikeaan aikaan sipulikukille ja kärhöille ennen talven tuloa. Jänikset olivat yrittäneet syödä liljoja, mutta yritykseksi se oli jäänyt paksun havukatteen ansiosta. Havuilla suojatuista kärhöistä miltei kaikki ovat jo nyt (!) ilmoittaneet elossaolostaan ja viime syksynä istutetut atsaleat selvisivät niiden ansiosta hienosti talvesta. Jänikset typistivät hankikannon aikaan kaikki hortensiat, mutta atsaleat säästyivät havujen suojassa.

Vappuaatto meni minulta varaston siivoamiseen. Siinä missä Facebook ja puhelimen viestit täyttyivät juhlivien ystävien iloisista vapputervehdyksistä ja karkelokuvista, minä raahasin varaston sisustusta pihalle ja jynssäsin hiirenpissaa hyllyistä. Olin jo suunnitellut pidemmän aikaa projektia joten tiesin mitä tuleman piti, mutta silti sen työn suuruusmäärä yllätti. 

Varastossa on viime talvina mellestäneet hiiret urakalla (joista yksi löytyi syksyllä kalkkipussista ja nyt yksi kukkaruukusta, hengettömänä tietenkin) ja sen mukainen oli varaston hajukin.  Hengityssuojain oli ehdoton ja pesuainetta kului reilusti. Samalla kävin läpi kukkaruukut ja varastossa olleet tavarat. Jätesäkillinen meni roskiin ja jonkin verran varastoon puhtaina vietyjä ruukkuja ja astioita piti pestä uudelleen.

Yllättävän paljon tuon kokoiseen varastoon mahtuu tavaraa, tulipahan huomattua.

Hiiret olivat tehneet pesän mm. varaston kulmaan. Lisää pesiä löytyi kukkaruukuista, katekankaiden välistä, jätesäkkien välistä.. Ensi talvena en säilö siellä linnunsiemeniä, niiden perässä on varmaan ainakin osa hiiristä varastoon tullut.
 

Ihan kohta alkaa se aika jolloin pihalla menee kaikki mahdollinen aika ja sisällä käydään vain nukkumassa ja syömässä. Alkukesä on ehdottomasti vuoden parasta aikaa kun ilma on raikas, valoa riittää, pihassa ja metsässä on hurja määrä vihreän eri sävyjä ja kasvun ihme hämmästyttää joka päivä.

Auringonlaskut ovat olleet taas mykistäviä. Nekin ovat alkukesästä parhaimmillaan. Talven jälkeen eri väreissä leiskuva taivas on todellista väriterapiaa kun muuten on vielä ruskeaa ja paljasta.