sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Olen kirjoittanut tämän tekstin 3.1.2022, siis miltei vuosi sitten. Jostain käsittämättömästä syystä se on yhä luonnoksissa ja enkä ymmärrä miksen ole edes huomannut etten ole klikannut "julkaise"-kohtaa tai että koko teksti puuttuu blogiteksteistä... No, nyt sitten uusi yritys, 11 kuukautta myöhässä :)

Muutama päivä sitten vuoden vaihtuessa mietin mitä viime vuodesta jäi jäljelle. Paljon vähemmän kuin monista edellisistä vuosista. Kuvailisin sitä sanalla odotus. Odotus siitä, että pandemia helpottaa ja sitä myöten odotus että voisi vapaasti liikkua, tavata ystäviä, kutsua ystäviä kylään ja mennä tapahtumiin ja tapaamisiin. No ei. 

Odotusta oli myös sateen suhteen ja että helteet olisivat olleet vain muutaman päivän kestoisia. Kolme viikkoa kesästä makasin koirien kanssa ilmalämpöpumpun alla päivät ja tein vain välttämättömät pihatyöt aamuvarhaisella tai yöllä. Onneksi oli valoisat yöt! 

Kävin uittamassa koiria öisin venerannassa ja pohdin miten saisin järkevästi järvestä otettua vettä mukaan :) 

Paahtava helle päivisin, kuumat yöt ja kuivuus yhdistettynä hiesumaahan oli kasveille rankkaa. Kuin myös ainakin minulle, helle vei voimat. Kunto kyllä nousi kun raahasin maitokärryillä kastelukannuilla vettä perennoille sadevesisäiliöistä. Juha hankki kaksi tuhannen litran säiliötä joihin kerääntyi sadevedet räystäiltä. Varmuuden vuoksi lisää (pienempiä tosin) sadevesisäiliöitä on suunnitteilla. Kasvimaalle vein vain kaivovettä.

Syksy tulikin kertalaakista, ei ollut lämpimiä syyspäiviä vaan elokuussa vaihtui vuodenaika nopeasti. Talvi tuli vielä nopeammin, päivässä! Ensimmäisen kerran ikinä minulla jäi kukkasipuleita istuttamatta. Viime tingassa sain sentään daaliat kellariin ja muutkin ulkoruukut tyhjiksi.

Joka talvi ja kevät on suuret odotukset tulevan kesän suhteen ja jotenkin kesän lopussa olen aina enemmän tai vähemmän pettynyt: en ehtinyt tehdä niin paljon kuin suunnittelin, sää ei ollut suotuisa, satoa meni piloille tai tietyt kasvit eivät lähteneet kasvuun, myyrät tekivät massiivisia tuhoja jne. - ja sitten kun katson syksyllä kesällä otettuja kuvia, niin aina yhtä upeaahan se on ollut. Omat odotukset tuntuvan olevan vain liian suuria.

Kasvimaan vuodesta teen oman postauksen johon tulee kasvihuoneprojektiakin. Se projekti on tosin vielä keskeneräinen, kuten on siihen liittyvä kesäkeittiökin.

Ah tuota alkukesän valoa! Sitä on näin talvisin niin ikävä että se tuntuu ihan fyysisenä kipuna, minulla ainakin. Samoihin aikoihin (touko-kesäkuun vaihteessa) syntynyt ystäväni sanoi että meillä kesän lapsilla on ikuinen valon tarve. Pitänee paikkaansa!

Otin kuvan etupihalta 28.5.2021

Happy Generation-tulppaaneja 25.5.2021

Etupihan toinen kukkapenkki 18.5.2021
 
Toukokuun hehkua 18.5.2021
 
Jottei totuus unohtuisi, 5.4. meillä näytti vielä tältä :) Lumi maassa ja maa umpijäässä.
 
Kesäkuussa kukkivat korkeavartiset Queen of Night -tulppaanit yhdessä laukkojen kanssa.
 
Mummokoira Tara esittelee 9.6. särkynyttä sydäntä ja Gold Standard- sekä komeasinikuunlilja Elegans:ia.
 
Akileija Nora Barlow leviää siemenistä itsekseen sinne tänne, jopa kivirappusten väliin. Takapihan kohopenkissä se kasvaa yksinään isoina puskina, muita akileijoja en laita sen lähelle jotta eivät sekoitu.
 
Kesäkuu on mielestäni vuoden paras aika. On valoisaa ja hehkuvan vihreän eri sävyjä kaikkialla. Ei ole paljon hyttysiä (eikä hirvikärpäsiä!) ja voi tehdä pihatöitä yölläkin. Ja myös kuvata kasveja :) Suuriman osan kesäkuun kuvista olen ottanut keskiyön tienoilla, kuten tämänkin Coral Charm-pionin kuvan.
 
Jasmikepensaat kukkivat taas upeasti kesäkuun lopussa. Olen istuttanut ne huvimajan toiselle puolelle 8 vuotta sitten ja kohta huvimajaa ei kesäisin enää erota niiden takaa.

Heinäkuu oli ritarinkannusten aikaa. Kuivuudesta, kuumuudesta ja myyristä huolimatta ne kukkivat runsaasti ja pitkään. Ne ovat siementäneet vuosien aikana tehokkaasti, jopa niin tehokkaasti että jaoin siementaimia pois. Muutama lilja ja moni muu perenna kärsi massiivisten ritarinkannusten lähellä ja ilman vankkaa tuentaa suurimmat ritarinkannukset kaatuivat muiden kasvien päälle.

Ritarinkannuksia ja väriminttuja, ensin mainitut jäämässä jo ritarinkannusten alle.

Ritarinkannuksia ja vanhaa kantaa (anopin kasvattamia) malvaa.

Joku kysyi minulta kerran mikä on puutarhamottoni. Vastasin että "Tää mahtuu tähän." :) Vaikka tontilla on tilaa, myyrät pitävät huolen että järkeviä kasvien sijoituspaikkoja on vähän ja kun puutarhuri kärsii jarrujen puutteesta mitä puutarhahankintoihin tulee, on tulos hyvin runsas. Etten sanoisi ahdas...


  
 
Maura etupihan päädyssä kukkapenkkien edessä keskiyöllä 19.7.

 Kesäkeittiö rakennusvaiheessa 19.7. Tai siis se odotti viileämpiä säitä jolloin siellä pystyi jotain tekemäänkin. Isä ja Juha jatkoivat projektia syksyllä, ensi kesänä sen pitäisi olla vihdoin valmis. Tämänkin kuvan olen ottanut keskiyön aikaan.
 
 Tästä kuvasta näkyy missä kunnossa takapihan nurmikko oli jo heinäkuun alussa. Tai sitä nurmikkoa ei siis juuri ollut, vain palanutta kortta... Prinsessa Alice oli palannut mammalomalta kasvattajan luota ja ensi töikseen varasti isojen koirien lelut itselleen.
 
 
Elokuussa soi lähes korvamatona Rauli Padding Somerjoen "Kauas pilvet karkaavat", sillä kuten kuvista näkyy, pilvet olivat mahtavat - mutta eivät sadetta meille suoneet.  Usein, todella usein pilvet kiertävät kylämme ja katsomme kuinka vettä sataa vain parin-kolmen kilometrin päässä rankastikin. Otin kuvat ukkospilvistä 1.8. ja 13.8.


Elokuu oli leimujen aikaa, kuivuuden takia niidenkin kukinta jäi hieman vaisummaksi kuin olisi voinut olla. Mutta yllättävän hyvin ne kuivan ajan sinnittelivät vaikkei kasteluvettä riittänyt niille kuin ajoittain.
 
Unikot eivät juuri kuivuudesta välittäneet. Ainoastaan niiden kukinta siirtyi elokuulle vaikka kylvin siemenet jo toukokuussa ja kesäkuussa uudelleen. Tuliunikot hehkuivat viikkokausia terassin kaariportin edessä jossa muut perennat nuupahtivat kuumuuteen.
 
Virginiantädykkeet kukkivat pitkään ja keräsivät pölyttäjiä aina ensimmäisiin pakkasöihin asti.
 
Syyskuu on daalioiden aika. Bohemian Spartacus on aina upea, pelkästään terälehtien värityksensä ja muotonsa takia. Puhumattakaan kukan suuresta koosta. Daaliat ovat minulla ruukuissa, perennapenkeissä ei ole niille myyräturvallista tilaa.

Tämän vuoden erikoisuus oli silkkiunikko Amazing Grey. Se on todella harmaa, kaikissa sen sävyissä. Itämisaika oli niin pitkä että olin jo luopua toivosta. Toukokuussa kylvin, heinäkuun lopussa alkoi kukinta ja parhaimmillaan se oli syyskuussa!

Kesäkeittiöprojekti eteni syksyn mittaan. Kuvassa näkyy myös kasvihuonetta joka valmistui heti keväällä, oli käytössä kesän ja viimeistellään ensi kesänä.
 
20.11. isäni ja Juha tekivät etupihan toisen perennapenkin kivireunukset. Seuraavana päivänä oli pakkasta, satoi lunta ja maa jäätyi todella nopeasti. Kuvassa näkyy kaksi liljoille tehtyä häkkiä joiden välistä sain loukulla useita myyriä kesän aikana. Ne yrittivät häkistä toiseen liljojen kimppuun, huonolla menestyksellä.

Joulukuussa kastelukannut odottivat kasvihuoneessa jouluvalojen loisteessa kevättä. 

Vielä neljä pitkää kuukautta ja sitten pääsen (toivottavasti!) rapsuttelemaan ainakin pintamaata vaikka muuten olisikin vielä maa jäässä. Odottavan aika on pitkä! Tosin sitä ennen ehdin tehdä vielä (liikaa) nettikaupoista kaikkia kivoja ostoksia tulevalle kesälle :)

maanantai 27. kesäkuuta 2022

Ihana kesä ja riehaantuneet perennat

Tätä kirjoittaessani ulkona on +31 C ja yöstäkin on luvattu trooppisen lämmintä. Aika hurja säänmuutos pitkän, kylmän kevään ja viileähkön alkukesän jälkeen. Toistaiseksi meillä kasteluvettä riittää isoissa (1000 litraa) sadevesisäiliöissä joita on kaksi kappaletta. Kaivonkaan kuivumisesta ei ole vielä huolta, tosin jos sateet jäävät yhtä vähiin kuin viime kesänä niin ensi kuussa pihistellään sitten vedestä.

Tulppaanien kukinta tuli ja meni, pienoinen pettymys oli että vain noin kolmasosa kukki. Osa ei noussut ollenkaan, osa teki pelkät lehdet ja osa ei jaksanut avata edes nuppuja. Kaikilla oli sama lannoitus ja suunnilleen samat olosuhteet, mutta silti kukkivien määrä oli huomattavan pieni. 

 "Queen of Night" on uljas, tyylikäs ja varma tulppaanilajike. Todella säväyttävä ryhmässä.
 
"Black Parrot" ja mahdollisesti "Finola" toukokuussa. 

 
Viime vuonna myyrät söivät lukuisia akileijoja ja eniten harmittaa todella isojen, lähes puskamaisten "Nora Barlow"-akileijojen katoaminen myyrien suihin. Onneksi "Nora" oli siementänyt runsaasti, joten pikkutaimia on noussut kiitettävästi eri paikkoihin, myös muiden akileijojen keskelle kuten kuvassa.

Myös muita akileijoja on runsaasti, jopa niin runsaasti että osan siirrän muualle ja osan annan pois. Nämä kerratut ihanuudet ovat hurmaavia hempeissä väreissään.


 Keltaiset kaunottaret ovat viihtyneet samassa kasvupaikassa jo monta vuotta, nämä eivät ole levinneet siemenistä juurikaan. Erikoista. 

 

Sen sijaan pionit selvisivät talvesta erinomaisesti, muutamia yllätyksiäkin tuli. Kuten vuonna 2017 istuttamani ja miltei unohtamani (onneksi on puutarhapäiväkirja!) pioni, joka nousi pontevasti kasvamaan - keskellä ritarinkannusta jonka olin istuttanut sen päälle kun luulin ettei kyseinen pioni selvinnyt. Ritarinkannus sai siirron ja samalla huomasin että pioneita olikin kaksi (!), joista toisesta minulla ei ole mitään mielikuvaa. Yllätyspioni sai uuden kasvupaikan, jossa se(kin) on jo joutunut taas ritarinkannuksen ahdistamaksi. Ritarinkannukset ovat riehaantuneet aivan liikaa. Jo viime vuonna ne kasvoivat niin isoiksi ja tuuheiksi että peittivät osan pioneista, liljoista ja leimuista. Tänä vuonna siementaimetkin ovat niin isoja että nyt alkaa olla perennapenkeissä todella ahdasta. Olen siirtänyt ritarinkannuksia tilavammille paikoille, mutta perennapenkit alkavat olla jo täynnä ja uusia siementaimia nousee koko ajan. Eli osa ritarinkannuksista menee myyntiin tai ystäville. Viime viikolla siirsin ehkä kaikista isoimman; sen alta löytyi kaksi pionia (voi reppanat) ja muita perennoja jotka olivat jääneet aivan kitukasvuisiksi, eikä mikään ihme. 

                

Ritarinkannuksilla ei ole syvää juurta, vaan juuristo on hyvin pinnassa (jonka takia niitä meillä on paljon kun myyrät eivät pintajuuriin koske) joten niitä on helppo siirtää. Kun ritarinkannuksen leikkaa alas, se lähtee kesän aikana uuteen kasvuun ja saattaa kukkia oikein hyvin kahdesti.

Kuunliljat lähtivät kasvuun todella hitaasti, osa suorastaan kituliaasti. Ja osa on jäänyt vihdoin kasvuun riehaantuneiden ukonhattujen alle, eli taas on siirrettävää. Ylipäätään tämän kesän (positiivinen) ongelma näyttää olevan voimakas perennojen kasvu, eli talvi ja kevät olivat hyvin suotuisia niille. Olen istuttanut kasveja vuosien aikana liian tiheään ja liikaa kun olen "luottanut" että myyrät ja lähes jokakesäinen kuivuus tuhoavat niistä kuitenkin osan. Nyt kun niin ei ole käynyt ja lähes kaikki "vanhat" perennat ovat voimistuneet, on perennapenkeissä liian ahdasta. Etenkin pioneille. Uusia perennapenkkejä en enää tee, joten ostohamstraamisen sijasta vuorossa on nyt karsintaa. 
 
Osa talon päädyn kuunliljapenkkiä jossa siinäkin oli kasvu ensin nihkeää, mutta nyt siellä on jo normaalin ahdasta. Muualla on kasvu ollut paljon nihkeämpää.
 
 
Laukat ovat kesäkuun suosikkejani. Ne eivät nimittäin kelpaa myyrille, ovat näyttäviä ja korkeudellaan perennapenkeissä hyvin erottuvia.

Ostohamstraaminen lähti kyllä käsistä (yllätys yllätys....) daalioiden suhteen. Pidin pintani jopa liljojen kanssa, mutta kun ihanat ystäväni ostivat minulle alennuslaareista kaikkea kivaa omien netti- ja puutarhamyymäläshoppailujeni lisäksi, on lopputulemana 50 isoa ruukkua joihin meni paljon multaa, lannoitteita ja savirouhetta kosteutta pitämään. Niin että ne halvat juurakot tulivat sitten aika kalliiksi :) Mutta kuukauden kuluttua pitäisi olla hulppeaa kukintaa! Kaikki daaliat ovat ruukuissa koska perennapenkeissä ei ole niille tilaa. Ensimmäiset daaliat availevat nuppujaan ja odotan innolla millaisia kukkia sieltä tulee. En nimittäin muista mitä olen mihinkin ruukkuun istuttanut, saati kellarissa talvehtineita. En merkinnyt ruukkuja mitenkään. Ja joka vuosi kukkii myös jotain sellaista, jonka piti olla jotain ihan muuta.
 
Perinteistä keltaista päivänliljaa, "Mount Everest"-laukka kukinnan jo loppuvaiheessa ja "Coral Sunset" -pioni kello kymmenen aikaan illalla ottamassani kuvassa. 

Kesä on kyllä ihmisen parasta aikaa. Kävelen iltaisin pihalla kastellen ja kitkien (ai kiesus mikä määrä vesiheinää tänä vuonna on ollut!), tuoksuttaen, värejä ja kukkien muotoja ihaillen. Välillä maltan ottaa kuviakin.

Mummokoira (kohta 14 vuotta) hiippaili perässäni pihan perälle rhodojen ja atsaleoiden luo ja asettui kuvattavaksi. Pakkohan se oli kuvata :) Talvi oli rhodoille suotuisa ja osa tähän kesään asti kukintaa pantanneista kukki enemmän kuin koskaan aiemmin. Atsaleat ovat kasvaessaan aina varmoja kukkijoita, nuo oranssinkeltaiset revontuliatsaleat etenkin.

Valoisat yöt ovat taanneet että pihatöitä voi tehdä miltei vuorokauden ympäri :) Välillä on miltei pitänytkin kun päivät eivät riitä töiden, koiraharrastuksen ja kaiken muun lisäksi.

"Coral Sunset", joka kasvoi lähes 120 cm korkeaksi eikä mikään perinteisistä pioneille tarkoitetuista tukisysteemeistä enää riittänyt sille :) Onneksi se on vankkavartinen. Vasemmassa kulmassa pilkahtaa "Festiva Maxima".

Ilmoittauduin parin vuoden tauon jälkeen taas Avoimiin Puutarhoihin, eli tervetuloa tutustumaan pihaamme 7.8.!


sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

Lumihankien keskellä valokuvakirjoja tehdessä ja tulppaaneja odotellessa

Kun maas´on hanki... Kulunut talvi oli pitkä ja kevät tuntuu vielä pidemmältä, koska ainakin tätä kirjoittaessa se ei ole juurikaan edennyt. Edellisinä vuosina tähän aikaan olen ottanut kuvia kukkivista krookuksista, kevätkurjenmiekoista, kevättähdistä ja maasta nousevista tulppaaneista. Nyt sieltä ei nouse vielä yhtään mitään, joka paikassa näkyy vain isot kinokset. Olen levittänyt talven aikana kertynyttä tuhkaa kasvilavoille ja kukkapenkkehin, siis suunnilleen niille kohdin missä arvelen niiden sijaitsevan. Mitään kun ei vielä pilkistä mistään. Kuinka turhauttavaa kierrellä tontilla ilman että voi tehdä mitään. Ensi viikoksi on luvattu lämmintä eikä yöpakkasia, jospa hanget vihdoin häviäisivät.

Toisaalta juuri mitään en pystyisi tekemäänkään, sillä viime kuussa saatu korona pisti olon polvilleen, sananmukaisesti. Olo on hieman hutera yhä ja vinkeitä jälkioireita tulee vieläkin. Toisaalta jos tämä tauti pitää sairastaa kuten viranomaiset ennustavat että lähes jokainen sen saa, niin mieluummin nyt kuin lähempänä kesää kun on paljon tehtävää.

Aikani kuluksi olen tehnyt valokuvakirjoja viime kesien kukkakuvista, kerrankin on ollut siihen aikaa! Kuvia on vain niin paljon että yhden kesän kuvista tulee monta kirjaa ja osa jää taas tekemättä. Kirjat ovat suhteessa myös kalliita ja hitaita tehdä, mutta palkitsevat kyllä myöhemmin kun kuvat ovat helposti, nopeasti ja selkeästi katsottavissa. Käytän Ifolorin kuvakirjaohjelmaa ja kirjamalleista vain Premiumia. Se on kallein ja harvoin tarjouskampanjoissa mukana, mutta kirjan paperi on valokuvapaperia eli kuvien värien toisto on hieno. Lisäksi sen sidonta mahdollistaa paksunkin (96 sivua + kannet) kirjan vaikka valokuvapaperi on jo paksumpaa. Olen käyttänyt Ifoloria jo vuosia ja ohjelmassa on tallessa kaikki tekemäni valokuvakirjat, kalenterit ja muut tuotteet. Jos joku kirja vaurioituisi tai tuhoutuisi, on sen tiedosto tallessa. (Tämä ei ole Ifolorin maksettu mainos, mitään en itse tästä hyödy :) )

Viime kesän tulppaaniloisto on vielä valokuvakirjan teossa kesken, pelkästään touko-kesäkuussa otettuja kuvia on muutama sata :)

Kun valokuvakirjan teon aloittaa keskellä talvea tällaisella kuvalla, se on silkkaa euforiaa verkkokalvoille! Kuva on otettu 18.5.2022.

 

Toissavuoden valokuvakirjan kansi ja ensimmäinen sivu.

Valokuvakirjan ensimmäiselle sivulle kirjoitan koosteen vuoden säästä, tarkistan tiedot puutarhapäiväkirjasta jota täytän säännöllisesti. Yllättävän lyhyt on puutarhurin muisti, sillä moni säätapahtuma olikin ollut ihan erilainen mitä muistelin. Merkinnöistä myös huomaa että vuodet eivät todellakaan ole olleet veljeksiä, ainakaan viime vuosina.

Viime vuoden kevät oli kylmä, mutta ei niin luminen kuin tänä vuonna. Toukokuun 10. päivän jälkeen alkoi lämmetä (+20 C - +24 C) ja muutamaa päivää myöhemmin kävimme ostamassa pitkän peräkärryllisen kesäkukkia, tomaattien, paprikoiden ja kesäkurpitsojen taimet Valveen puutarhalta Heinolasta. Nyt on kovin vaikea kuvitella että kuukauden kuluttua olisi sama edessä...

Tulppaanien kukinta oli runsasta kun sää oli välillä viileääkin, helteisinä kesänalkuina kukinta on liian nopeaa. Jopa edellisvuosien tulppaanit innostuivat kukkimaan, yleensä vain vanhimmat, vaatimattomimmat Darwin-tulppaanit kukkivat useamman vuoden. Mitä jalostetumpi, sen varmemmin kukkii vain yhden kesän, ehkä toisenkin. Näin ainakin meillä. Mutta viime kesänä kukki kaikenlaisia tulppaaneja, niitäkin joita en enää edes muistanut (tosin: puutarhurin muisti on lyhyt!).

"Crystal Star" 18.5.

Vasemmalla "Banja Luka" ja darwin-tulppaaneja 16.5.
 
"Crystal Star", oikealla kulmassa "Akebono" 22.5.
 
"Crown of Dynasty" 19.5.
 
 
 
    22.5. aamupäivällä ja iltapäivällä otetut kuvat.
 

 
"Grand Perfection" 25.5.

"Brest" (tai "Crispion Sweet", eri nimi, sama tulppaani) 27.5.
 
 "Princess Irene" 22.5.

"Akebono" 22.5.
 
"Caribbean Parrot" 28.5.

"Banja Luka" ja isohelmililja "Latifolium" 27.5.
  
Aina yhtä säväyttävä: "Queen of Night" 2.6.2021

     
 
"Sundowner" 5.6.
 
"Lambada" 4.6.
 
Laukkoja ja "Queen of Night" kesäillassa 2.6.

"Vincent Van Gogh" 3.6.
 
 
      "Finola" kukinnan loppupuolella 8.6.
 

Vielä muutama viikko ja ehkä sitten - vihdoin! - olisi taas näitä ihanuuksia kuvattavana. Viime syksynä shoppailin eri paikoista aika erikoisiakin tulppaanilajikkeita, olivat erikoisia siis ainakin kuvien perusteella. Odotan mielenkiinnolla ovatko selvinneet talvesta ja jos ovat, miltä ne oikeasti näyttävät. Odottavan aika on vain niiiiin pitkä!

Olen kirjoittanut tämän tekstin 3.1.2022, siis miltei vuosi sitten. Jostain käsittämättömästä syystä se on yhä luonnoksissa ja enkä ymmärrä...