tiistai 26. joulukuuta 2017

Jokavuotinen liljapäivitys, osa 1

Joulu, mikä loistava aika päivittää blogi :)

Hieman myrtynein mielin tämä liljapäivitys, kuten koko viime kesän päivitykset. Jo kolmas "huono" kesä peräkkäin jolloin kevään suuret odotukset vaihtuivat epäuskoiseen odotukseen paremmista keleistä ja kesän lopulla toteamukseen ettei niitä sitten tullutkaan.

Liljoille kulunut kesä oli ehkä näistä huonoista kesistä se huonoin. Suurin osa puuliljoista paleltui ja katosi lopullisesti toissatalven pakkasiin, toissasyksynä palellutin omaa tyhmyyttäni satakunta sipulia kun en ehtinyt niitä ajoissa istuttaa enkä suojannut lokakuun yllätyspakkasissa niitä tarpeeksi. Mutta viime kesän kukinta oli silti huonoin. Yritystä kukintaan oli, mutta lähes kaikki kukat olivat kosteasta ja kylmästä säästä kärsineitä tai eivät ikinä saaneet edes nuppuja auki. Käsittämätön määrä nuppuja, jotka eivät koskaan auenneet. Puhumattakaan ankeasta näystä kun liljapenkissä oli vain mätiä varsia jo heinäkuussa.

Tänä syksynä käytin aikaa ja vaivaa sipuleiden suojaamiseen ja uusien liljansipuleiden istutuksessa pidin huolta maaperästä (vettä läpäisevää) ja myyriltä suojaamisessa. Jälkimmäinen vei eniten aikaa ja pahoin pelkään että ne suojaamattomat alueet (joissa ei ole ikinä ennen myyriä ollut) ovat vaarassa koska myyrät ovat levittäytyneet yhä laajemmalle takapihallekin. Toisaalta: ennakkotietojen mukaan myyntiin on tulossa kaikenlaista ihanaa keväällä, joten voin toteuttaa "Pakko saada!"-tunnetta hyvillä mielin... Kunhan suojaan myyriltä ne loputkin alueet.

Positiivista kesässä oli, ettei liljakukkoja ollut lainkaan. Edellisvuosina niitä on ollut muutama, mutta nyt oli liian huono kesä jopa niille.

Äkkiseltään laskettuna kymmenen liljalajiketta jäi kukkimatta kokonaan, vuoden 2016 kesän kukkijoista katosi (sipuli mätäni/myyrät söivät/ei riittänyt voimaa kasvuun) toiset kymmenen. Paljon siis hävisi, lajikkeellisesti ja siten myös määrällisesti. Onhan niitä silti, muutama kymmenen lajiketta ja muutama sata liljaa yhä.

Kukintaa ei siis ollut paljoa (istutusten ja sipuleiden määrään nähden), mutta sivusipuleita oli tullut kesän aikana yllättävän paljon, enemmän kuin koskaan aiemmin. Syksyllä maaperää parantaessani keräsin niitä astioihin ja istutin uusiin paikkoihin jossa ne saavat ja kasvaa ja voimistua rauhassa. Jos kaikki menee hyvin ja kesätkin paranevat (kukaan ei ole niin optimisti kuin puutarhuri!) niin odotettavissa on huimia liljakesiä!

Minkään sortin tyylikkyyttä tai harmoniaa ei kylläkään ole kukkapenkeissä tiedossa, sillä värit ja lajikkeet ovat menneet jo aikoja sitten sekaisin sipuleita siirrellessä...

 Virosta tilaamani nepalinlilja "Kushi Maya" oli kesän liljapelastus: se on juuri niin isokukkainen, komea ja upea kuin kuvastojen kuvissa. Kuva on otettu 2.8.

"Salmon Star" oli kuvissa mielenkiintoisen ja hehkeän värinen...

...mutta ei todellisuudessa. Tuo valju väri ei ollut minulle mieluisa ja sipuleiden määrään nähden kukintaa oli todella vähän, ts. sipulit eivät olleet hyvälaatuisia. Tuo kuva on otettu 15.10. (!), vihoviimeinen liljakuva tältä vuodelta.

"Landini" ja kuningaslilja 11.7.

Olipahan ihmettelemistä kesällä kun yritin erottaa "Landinin", "Nightriderin" ja "Mapiran" toisistaan. Olin laittanut nimilaput ruukkuihin esikasvatusvaiheessa, mutta kesän sateet liuottivat ne pois. 
Tässä "Landini" 20.7.

"Lollypop" 20.7.2017

Tämän soman pienikukkaisen liljan nimi on kadoksissa, kuva on otettu 26.7.

Matala "Peach Dwarf" 30.7.
 
Nimettömiä keltaisia liljoja 5.8. Olen saanut nimettömät sipulit muutama vuosi sitten ja ne kukkivat vuosi vuodelta runsaammin, toisin kuin monet muut liljalajikkeet.

"Netty´s Pride" 2.8.

"Patricia´s Pride" 10.8.

Kuningaslilja kukki parin vuoden yrittämisen jälkeen vihdoin ja kunnolla. Kukinta kesti pitkään eikä häiriintynyt edes kosteasta säästä, toisin kuin muut liljat. Kuva on otettu 2.8.

Märkä "Elodie" 4.8.

"Black Out" 7.8.

"Bell Song"  lilja, Virosta tilattu ja upeasti kukkiva. Toivottavasti ei ollut yhden kesän kukka vaan jaksaisi ensi kesänäkin kukkia. Kuva otettu 24.8.


Puulilja "Lavon" ja "Bell Song" 28.8.

"Lavon" 
  

"Honeymoon" kukki pitkään, heinäkuun alusta elokuun loppuun. Se on ns. puulilja, mutta varsi oli hyvin lyhyt. Toisaalta runsas ja pitkä kukinto korvasivat pituuden puuttumisen. Kuvat on otettu 2.7. ja 22.8.

...jatkuu...

Ihan pian tulppaaniaika

Ihan kohta (suorastaan pian!) on taas ihana alkukesä tulppaaneineen, narsisseineen ja laukkoineen. Kaikkialla on hehkeän hennon vihreää ja k...