Kuusi kuvaa kesästä - vastaus haasteeseen

 Sain Kesäkukalta Kosmosta ja leijonankitaa-blogista haasteen Kuusi kuvaa kesästä.

Vaikea haaste kun olisin tyrkännyt tähän kuusikymmentä kuvaa, mutta jos kuitankin vain nämä:

Tulppaani Sun Lover. Todellinen aurinko toukokuisessa vaaleanvihreässä ja vielä osittain ruskeassa puutarhassa. Todellinen valontuoja joka kukkii pitkään isoin hehkuvin kukin. Kesänaloittajakukka.

 

Siinä missä "Sun Lover" aloitti kesän, pioni "Sarah Bernhardt" aloittaa toisenlaisen väri-ilotulituksen perennapenkissä. Pionit kukkivat tummanpunaisesta herkkään pinkkiin, valkoisena pienin punaisin tai keltaisin sävyin, rehevänä, runsaana ja kauniina. Iso perennapenkki on juhannuksesta eteenpäin kuin pienen prinsessan unelma, täynnä vaaleanpunaista unelmaa.

Yksivuotiset unikot kukkivat kesäkuusta aina ensimmäisiin hallaöihin saakka kun siemeniä muistaa heitellä pitkin kevättä ja alkukesää. Niiden kukinta ei kestää kauaa yhdellä kukalla, mutta kun niitä on tarpeeksi, riittää väri-ilotulitusta. 

 Keskikesän taipuessa loppukesään on liljojen vuoro. Minun suuri rakkauteni pihalla. Monen mielestä tuoksuvat liljat haisevat, minulle niiden huumaava tuoksu on merkki siitä että kesä on parhaimmillaan. Ensimmäiset, ruukuissa esikasvatetut liljat aloittavat jo alkukesästä, maassa häkeissä myyriltä suojassa olevat aloittavat kukinnan vasta heinäkuun loppupuolella. Ruusuliljoja minulla ei ollut aiemmin, ts. näin kerrottuja kuin tämä (jonka nimi selviää kunhan löydän ostoskuitin jostain...). Ruusuliljojen kukinta ja tuoksu ovat niin hurmaavia että niitähän on pakko saada lisää..

 Kun kesä lähestyy loppuaan, väri-ilotulitus jatkuu daalioilla ja gladioluksilla. "Akita" oli yllätys, en huomannut sen tiedoista tarkistaa kuinka isoksi kukka kasvaa. Ihmettelin vain miten kauan se kasvattaa nuppujaan, mutta sitten kukan kokoa ja kestoa riittikin. Joka kukka oli erilainen, vain koko ja sävyt olivat samat.

Viimeisenä kukkivat daaliat. Vaikka niitä esikasvattaa, jää kukinta aina viimeiseen asti, hallaöidenkin jälkeen oli vielä muutama topakka tapaus kukassa. Tämä Lidlistä ostettu kerrottu gladiolus oli kerrassaan hauska ja kaunis. 

 

Kun gladiolukset aloittavat kukinnan, on kesän lähtölaskennan aika. Ne ovat niitä joita vielä suojataan hallaharsoin viimeiseen saakka, jopa sen jälkeen kun daaliat ovat jo kylmettyneet. Kun on aika katkoa gladiolusten varret ja nostaa sipulit ylös katsottavaksi mitä kannattaa varastoiden talven yli kellariin ja mitkä menevät kompostiin, on kesä jo kokonaan ohi. Siksi gladiolukset ovat minulle haikeita kukkia, kesän lopun ilmoittajia. 

Yhtään kokonaiskuvaa en tähän(kään) saanut, pidän kukkien lähikuvista vaikka mielelläni katson muiden puutarhojen kokonaiskuvia ja laajempia näkemyksiä.

Toivon että haasteeseen vastaavat Puutarha ja Hella ja Vaarin torpan puutarha.
Muiden näkemyksiä samasta aiheesta on todella  mielenkiintoista katsoa.

Liljojen häkitystä ja anonyymejä puita

Puutarhurin optimistinen asenne on ollut koetuksella kun talvi tupsahti etuajassa marraskuun alussa. Koirien mielestä lumi ja pakkanen ovat jokapäiväisen hepulin aiheita, minä harmittelen kun mullankaivuu vaihtui lumenluontiin. Tosin ennusteet lupaavat lumen sulamista lähiaikoina, joten pääsen ehkä tyhjentämään kasvimaalta loput laatikot ja kääntämään sen viimeisenkin penkin (jossa on hyvin pakastuneita raitajuuria).

Pakkasista ja lumesta varoiteltiin sääennustuksissa lokakuun lopussa, mutta silti meni hilkulle. Lokakuun viimeisenä päivänä sain viimeisenkin daalian kuivikkeeseen ja kellariin, viimeiset taimiostokset istutin valeeseen perunapenkkiin kevättä odottamaan ja lykkäsin viimeisetkin kukkasipulit maahan. Vuorokautta myöhemmin tuli talvi etuajassa.

Juhan äidin Diana-ruusu oli ainoa ruusu joka selvisi viime talvesta. Se jaksoi kukkia vasta syyskuun lopussa.

 

Lokakuun alussa kun oli vielä kuivaa eikä päiväpakkasista tietoakaan, aloitin pienimuotoisen projektin. Se sitten jotenkin karkasi käsistä (mikä yllätys) ja siitä tulikin vähän isompi projekti... Aluperin piti karsia suopayrttejä jotka levisivät etupihan perennapenkissä riesaksi asti. Piti myös tehdä liljoille uusi häkki kun osa vanhoista oli vajonnut niin syvälle ettei niistä ollut enää suojaa myyriä vastaan.
Siinä samalla päätin tehdä uudet reunukset muutaman metrin matkalle perennapenkkiin ja putsata rikkaruohojen juuristoa pois.

Tuumasta toimeen. Kaivoin ylös kottikärrykaupalla suopayrttiä ja rikkaruohoista multaa, otin ne perennat talteen jotka istutin uudelleen ja tukin toistakymmentä myyrien onkaloa. Kaivoin perennapenkin reunaan pienen ojan johon laitoin tiukkaan tampattua soraa ja myyrien kiusaksi isohkoja kiviä ja laitoin uuden rikkaruohoesteen nurmialueen ja perennapenkin reunaan. Istutin penkkiin Hankkijan puutarhamyymälän syksyn loppuunmyynnistä 50 centillä ostamani tarhapäivänliljat "Burgyndy Loven" ja "Voodoo Dancerin", muutaman pionin (parilla eurolla ostamani "Jadwigan" ja "Felix Croussen" sekä ystävältä saadun kuolanpionin ja vanhan pihapionin jonka hän oli saanut),  siirsin joitain perennoja ja kaivoin kuopan liljahäkille. Siitä liljahäkkikuopasta tulikin aika iso...

 Projekti alkamassa. Suopayrtit ovat poissa, mutta rikkaruohoinen multa vielä poistamatta, osa vanhoista perennoista vielä siirtämättä ja reunukset tekemättä.

Juha teki häkin rappausverkosta, samasta kestävästä materiaalista josta ovat edellisetkin. Se on verran pienisilmäistä etteivät myyrät mahdu läpi ja häkin reunat tulevat reilusti maanpinnan yläpuolelle. Osa matalampiin häkkeihin istutetuista kukkasipuleista nimittäin oli kaivettu ylös nopeasti ja puoliksi jyrsittyjä tulppaaninsipuleita oli pitkin pihaa.
Koska ruukuissa olevat liljat piti saada pian maahan ennen kuin ruukut jäätyisivät ja niitä ruukkuja oli kohtuumäärä (joku sanoisi että oli taas mopo keulinut puutarhurilla keväällä kun liljojen sipuleita hankki, köh..), tuli häkistäkin kohtuukokoinen. Siis pari metriä pitkä ja miltei metrin leveä. Todistettavasti siihen mahtui viisikymmentä liljaa, sata tulppaania ja sata krookusta. Ja aika paljon multaa, säkkikaupalla suorastaan.

 

 Häkki lopullisessa paikassaan perennapenkin reunassa.

Ylläolevat kuvat otin 24.10. Seuraavana päivänä näky oli tämä (taustalla Nuija ja Tosinuija, eli Tara & pallo ja Fiona)

Jottei urakka olisi siihen loppunut, innostuksissani kaivoin kompostin viereisen kukkapenkin vanhan liljahäkin ylös ja tein uuden isomman tilalle. Siihen ei uusia sipuleita juuri mahtunutkaan, sentään kolmisenkymmentä tulppaania sain sinne myyriltä turvaan istutettua.

 Isomaksaruoho aloitti kukinnan syyskuussa ja jatkoi sitä lumien tuloon saakka.

Pohjanrantakukka "Blush" kukki lokakuulle asti.

Viiruhelpiä ei saa hengiltä millään ja se leviää tehokkaasti. Keväällä kitkin sitä kuunliljojen joukosta kottikärryllisen, syyskuussa se oli jo vallannut kitketyt kohdat takaisin.

Multasäkkien ostomatkalla huomasin Rautian kyltin että loput puut ja perennat -70 %. Kaikki kasvit olivat tietenkin lehdettömiä eikä jäljellä olevissa kahdessa puussa ollut mitään lappua tai merkintää. Ostin parilla eurolla makeasinikuusaman ja kysyin myyjältä mitä ne nimettömät puut maksavat. Vitosen, sanoi myyjä koska ei tiedetä mitä ne ovat.

Ja kas, matkaan lähti siis kaksi kolmimetristä puuta, muutama multasäkki ja se kuusama. Puut ovat nyt toistaiseksi entisessä perunamaassa odottamassa kevättä jotta tiedän mitä tuli ostettua :) Valeeseen perunamaahan viime hetkellä meni myös kiinanlaikkuköynnös jonka olin ostanut Rautiasta aiemmin neljällä eurolla. Saaripalstan Sailan kirjokurjenmiekka "Kermesinaa" ihastelin hänen blogissaan kesällä ja kun tuli mahdollisuus sellainen hankkia Lepaan puutarhamessuilta niin pakkohan se oli ostaa. Senkin sain istutettua muiden kurjenmiekkojen joukkoon takapihalle vasta viime hetkellä ennen lumia.

Varastossa odottaa turpeessa vielä 25 liljaa, ovat reppanat umpijäässä. Saas nähdä miten niiden keväällä käy, kunhan ensin löytäisin niille myyrävapaan paikan jonne laittaisin. Ja kunhan nuo lumet sulaisivat ensin alta pois...

Tämän vuoden viimeiset iltaruskot jotka näkyivät meidän pihallemme. Seuraavan kerran huhtikuussa. Kevääseen tuntuu olevan vielä niin pitkä aika.