Mustavalkoisten koti

Olen kirjoittanut tämän tekstin 3.1.2022, siis miltei vuosi sitten. Jostain käsittämättömästä syystä se on yhä luonnoksissa ja enkä ymmärrä miksen ole edes huomannut etten ole klikannut "julkaise"-kohtaa tai että koko teksti puuttuu blogiteksteistä... No, nyt sitten uusi yritys, 11 kuukautta myöhässä :)

Muutama päivä sitten vuoden vaihtuessa mietin mitä viime vuodesta jäi jäljelle. Paljon vähemmän kuin monista edellisistä vuosista. Kuvailisin sitä sanalla odotus. Odotus siitä, että pandemia helpottaa ja sitä myöten odotus että voisi vapaasti liikkua, tavata ystäviä, kutsua ystäviä kylään ja mennä tapahtumiin ja tapaamisiin. No ei. 

Odotusta oli myös sateen suhteen ja että helteet olisivat olleet vain muutaman päivän kestoisia. Kolme viikkoa kesästä makasin koirien kanssa ilmalämpöpumpun alla päivät ja tein vain välttämättömät pihatyöt aamuvarhaisella tai yöllä. Onneksi oli valoisat yöt! 

Kävin uittamassa koiria öisin venerannassa ja pohdin miten saisin järkevästi järvestä otettua vettä mukaan :) 

Paahtava helle päivisin, kuumat yöt ja kuivuus yhdistettynä hiesumaahan oli kasveille rankkaa. Kuin myös ainakin minulle, helle vei voimat. Kunto kyllä nousi kun raahasin maitokärryillä kastelukannuilla vettä perennoille sadevesisäiliöistä. Juha hankki kaksi tuhannen litran säiliötä joihin kerääntyi sadevedet räystäiltä. Varmuuden vuoksi lisää (pienempiä tosin) sadevesisäiliöitä on suunnitteilla. Kasvimaalle vein vain kaivovettä.

Syksy tulikin kertalaakista, ei ollut lämpimiä syyspäiviä vaan elokuussa vaihtui vuodenaika nopeasti. Talvi tuli vielä nopeammin, päivässä! Ensimmäisen kerran ikinä minulla jäi kukkasipuleita istuttamatta. Viime tingassa sain sentään daaliat kellariin ja muutkin ulkoruukut tyhjiksi.

Joka talvi ja kevät on suuret odotukset tulevan kesän suhteen ja jotenkin kesän lopussa olen aina enemmän tai vähemmän pettynyt: en ehtinyt tehdä niin paljon kuin suunnittelin, sää ei ollut suotuisa, satoa meni piloille tai tietyt kasvit eivät lähteneet kasvuun, myyrät tekivät massiivisia tuhoja jne. - ja sitten kun katson syksyllä kesällä otettuja kuvia, niin aina yhtä upeaahan se on ollut. Omat odotukset tuntuvan olevan vain liian suuria.

Kasvimaan vuodesta teen oman postauksen johon tulee kasvihuoneprojektiakin. Se projekti on tosin vielä keskeneräinen, kuten on siihen liittyvä kesäkeittiökin.

Ah tuota alkukesän valoa! Sitä on näin talvisin niin ikävä että se tuntuu ihan fyysisenä kipuna, minulla ainakin. Samoihin aikoihin (touko-kesäkuun vaihteessa) syntynyt ystäväni sanoi että meillä kesän lapsilla on ikuinen valon tarve. Pitänee paikkaansa!

Otin kuvan etupihalta 28.5.2021

Happy Generation-tulppaaneja 25.5.2021

Etupihan toinen kukkapenkki 18.5.2021

 

Toukokuun hehkua 18.5.2021

 

Jottei totuus unohtuisi, 5.4. meillä näytti vielä tältä :) Lumi maassa ja maa umpijäässä.

 

Kesäkuussa kukkivat korkeavartiset Queen of Night -tulppaanit yhdessä laukkojen kanssa.

 

Mummokoira Tara esittelee 9.6. särkynyttä sydäntä ja Gold Standard- sekä komeasinikuunlilja Elegans:ia.

 

Akileija Nora Barlow leviää siemenistä itsekseen sinne tänne, jopa kivirappusten väliin. Takapihan kohopenkissä se kasvaa yksinään isoina puskina, muita akileijoja en laita sen lähelle jotta eivät sekoitu.

 

Kesäkuu on mielestäni vuoden paras aika. On valoisaa ja hehkuvan vihreän eri sävyjä kaikkialla. Ei ole paljon hyttysiä (eikä hirvikärpäsiä!) ja voi tehdä pihatöitä yölläkin. Ja myös kuvata kasveja :) Suuriman osan kesäkuun kuvista olen ottanut keskiyön tienoilla, kuten tämänkin Coral Charm-pionin kuvan.

 

Jasmikepensaat kukkivat taas upeasti kesäkuun lopussa. Olen istuttanut ne huvimajan toiselle puolelle 8 vuotta sitten ja kohta huvimajaa ei kesäisin enää erota niiden takaa.

Heinäkuu oli ritarinkannusten aikaa. Kuivuudesta, kuumuudesta ja myyristä huolimatta ne kukkivat runsaasti ja pitkään. Ne ovat siementäneet vuosien aikana tehokkaasti, jopa niin tehokkaasti että jaoin siementaimia pois. Muutama lilja ja moni muu perenna kärsi massiivisten ritarinkannusten lähellä ja ilman vankkaa tuentaa suurimmat ritarinkannukset kaatuivat muiden kasvien päälle.

Ritarinkannuksia ja väriminttuja, ensin mainitut jäämässä jo ritarinkannusten alle.

Ritarinkannuksia ja vanhaa kantaa (anopin kasvattamia) malvaa.

Joku kysyi minulta kerran mikä on puutarhamottoni. Vastasin että "Tää mahtuu tähän." :) Vaikka tontilla on tilaa, myyrät pitävät huolen että järkeviä kasvien sijoituspaikkoja on vähän ja kun puutarhuri kärsii jarrujen puutteesta mitä puutarhahankintoihin tulee, on tulos hyvin runsas. Etten sanoisi ahdas...

  

 

Maura etupihan päädyssä kukkapenkkien edessä keskiyöllä 19.7.

 Kesäkeittiö rakennusvaiheessa 19.7. Tai siis se odotti viileämpiä säitä jolloin siellä pystyi jotain tekemäänkin. Isä ja Juha jatkoivat projektia syksyllä, ensi kesänä sen pitäisi olla vihdoin valmis. Tämänkin kuvan olen ottanut keskiyön aikaan.

 

 Tästä kuvasta näkyy missä kunnossa takapihan nurmikko oli jo heinäkuun alussa. Tai sitä nurmikkoa ei siis juuri ollut, vain palanutta kortta... Prinsessa Alice oli palannut mammalomalta kasvattajan luota ja ensi töikseen varasti isojen koirien lelut itselleen.

 

 
Elokuussa soi lähes korvamatona Rauli Padding Somerjoen "Kauas pilvet karkaavat", sillä kuten kuvista näkyy, pilvet olivat mahtavat - mutta eivät sadetta meille suoneet.  Usein, todella usein pilvet kiertävät kylämme ja katsomme kuinka vettä sataa vain parin-kolmen kilometrin päässä rankastikin. Otin kuvat ukkospilvistä 1.8. ja 13.8.

Elokuu oli leimujen aikaa, kuivuuden takia niidenkin kukinta jäi hieman vaisummaksi kuin olisi voinut olla. Mutta yllättävän hyvin ne kuivan ajan sinnittelivät vaikkei kasteluvettä riittänyt niille kuin ajoittain.

 

Unikot eivät juuri kuivuudesta välittäneet. Ainoastaan niiden kukinta siirtyi elokuulle vaikka kylvin siemenet jo toukokuussa ja kesäkuussa uudelleen. Tuliunikot hehkuivat viikkokausia terassin kaariportin edessä jossa muut perennat nuupahtivat kuumuuteen.

 

Virginiantädykkeet kukkivat pitkään ja keräsivät pölyttäjiä aina ensimmäisiin pakkasöihin asti.

 

Syyskuu on daalioiden aika. Bohemian Spartacus on aina upea, pelkästään terälehtien värityksensä ja muotonsa takia. Puhumattakaan kukan suuresta koosta. Daaliat ovat minulla ruukuissa, perennapenkeissä ei ole niille myyräturvallista tilaa.

Tämän vuoden erikoisuus oli silkkiunikko Amazing Grey. Se on todella harmaa, kaikissa sen sävyissä. Itämisaika oli niin pitkä että olin jo luopua toivosta. Toukokuussa kylvin, heinäkuun lopussa alkoi kukinta ja parhaimmillaan se oli syyskuussa!

Kesäkeittiöprojekti eteni syksyn mittaan. Kuvassa näkyy myös kasvihuonetta joka valmistui heti keväällä, oli käytössä kesän ja viimeistellään ensi kesänä.

 

20.11. isäni ja Juha tekivät etupihan toisen perennapenkin kivireunukset. Seuraavana päivänä oli pakkasta, satoi lunta ja maa jäätyi todella nopeasti. Kuvassa näkyy kaksi liljoille tehtyä häkkiä joiden välistä sain loukulla useita myyriä kesän aikana. Ne yrittivät häkistä toiseen liljojen kimppuun, huonolla menestyksellä.

Joulukuussa kastelukannut odottivat kasvihuoneessa jouluvalojen loisteessa kevättä. 

Vielä neljä pitkää kuukautta ja sitten pääsen (toivottavasti!) rapsuttelemaan ainakin pintamaata vaikka muuten olisikin vielä maa jäässä. Odottavan aika on pitkä! Tosin sitä ennen ehdin tehdä vielä (liikaa) nettikaupoista kaikkia kivoja ostoksia tulevalle kesälle :)