sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Jokatalvinen liljapäivitys, osa 1 (paljon kuvia)

Kun maas´ on hanki ja järvet jäässä...
On siis aika pöyhiä viime kesän kuvia ja hehkutella väreillä ja etenkin ihanilla liljamuistoilla :)

Viime kesä oli liljoille hyvä, vaikkakin helteen takia kukinta-aika oli paljon normaalia lyhyempi. Kuiva ja kuuma kesä rasitti pahasti pihaa (ja puutarhurin mieltä) ja etenkin ruukkukasveja, mutta liljoille kuivuus oli parempi vaihtoehto kuin edelliskesän märkyys ja ilmankosteus.

Pettymyksiäkin oli, vaikkakin liljojen suhteen paljon vähemmän kuin muissa pihan kasveissa. Palaneiden daalioiden ja ennen kukintaa tuhoutuneiden daalioiden rinnalla muutama kukkimatta jäänyt lilja ei paljoa hätkäyttänyt, mutta silti hieman harmitti mm. ettei nepalinlilja selvinnytkään maassa talven yli ja puuliljoista osa oli taantunut sen sijaan että olisi kasvanut vuosi vuodelta kuten niiden pitäisi tehdä. Osa tarhasarjanliljoista oli hävinnyt kokonaan, mutta toisaalta muutama lilja kukki välivuoden jälkeen, eli eivät tehneet nuppuja toissakesänä lainkaan mutta kukkivat kauniisti viime kesänä.

Pikkusipuleita tuli todella moneen liljaan ja paljon kuten edellisessä kirjoituksessani kerroin. Kesän ilmasto vaikutti takuulla niiden runsauteen sillä ikinä ei ole sellaisia määriä näkynyt.

Liljakukkoja oli yllätyksekseni muutama ja nekin vain tietyissä, tarkkaan rajatuissa kohdissa. Viime vuosina niitä ei ole ollut lainkaan tai maksimissaan yksi tai kaksi paikalle erehtynyttä. Nyt muutamista liljoista poistin niitä urakalla, tarkistin liljat päivittäin. Munia tai toukkia en onneksi löytänyt.

Ensimmäisenä nuppunsa avasi kesäkuun lopussa marhanlilja "Claude Shride". Minulle oli jäänyt hieman epäselväksi martagon- ja varjoliljojen ero, välillä kun puhutaan niistä samoina liljoina ja jopa liljojen myyntipaikoissa ne saattavat olla merkitty samoiksi. Puutarhatietäjän Saila Roution  ansiosta sekin selvisi  https://omapiha.info/arkistot/76958


"Sweet Surrender" on tiikerililja, myös valkoiseksi tiikerililjaksi mainittu. Kuva on otettu 17.7. Kukinta kesti pitkään, ehkä pisimpään kaikista liljoistani. Elokuun puolivälin aikaan otin viimeiset kuvat.

Tästä kauniista puhtaankeltaisesta liljasta ei ole aavistustakaan, ihmettelin tätä jo viime vuonna. Kaunis, isot kukat ja kukkii pitkään. Ehdotuksia?

Arvoitukseksi on jäänyt myös tämä oranssi kaunotar jonka kukat olivat isot. Ei siis mitään marhanliljojen sukua sekään. Kuvat otettu 18.7 ja 23.7.

 

"Tango Cappuccino", kuvattu 17.7.

"Bariton", kuvattu 17.7.

"Pieton" kukki myöhään, kuvattu 13.8. Se on aika pienikukkainen kuten "Forever Susan".

"Cancun" 13.7.

17.7.

Minulla ei ole mitään muistikuvaa eikä dokumenttia (kuittia, tilausvahvistusta) että olen tilannut "Double Sensation"in ja kesällä ihmettelin vuolaasti että helle on vaurioittanut jotain peruspunaista liljaa pahasti tai sitten siinä on joku tauti :) Pitäisi käydä tarkemmin läpi mitä on tullut ostettua! Kuvat on otettu 1.8. Taitaa jäädä hankkimatta lisää tulevaisuudessa, ei ole ihan minun makuuni :)

 


OT-lilja "Nymph", tilattu toissavuonna Virosta (Sibullilled.com), kuva otettu 29.7.

"Red Twin" 20.7.

Aina varma kukkija, kaunis "Elodie" 26.7.
 
"Orange Electric" 17.7. Yllättävän pienikukkainen sekin, nettikuvien perusteella luulin sitä isommaksi.


"Forever Susan" 17.7.

"Elodie" ja "London Heart" 22.7.

"London Heart" 24.7.

"Fata Morgana" 23.7.


Takapihan kohopenkin liljoja 26.7.

Osa terassin vierustan liljapenkkiä 27.7.

10 kommenttia:

  1. Vau, miten paljon liljoja sinulla onkaan! Rakastan liljoja, etenkin niitä tuoksuvia. Olen istuttanut ne perennojen sekaan, jotta liljakukot eivät niitä niin löytäisi.
    Meillä meni puuliljoja paljon viime talvena, ja edellisenä talvena. Ja kuningasliljat kukkivat kesän kuivuuden ja kuumuuden takia tosi matalina sekä heikosti. Onkin jännä nähdä, miten lilja käyttäytyvät ensi kesänä, kuivan kesän jäljiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liljat ovat ihania <3 Tuossa on kolmasosa pihan liljoista, päivitän blogiin lisää sitä mukaa kun jaksan etsiä kuvia :) Puuliljat tosiaan kärsivät rankasti siitä toissatalvesta ja -kesästä, kovin mataliksi nekin jäivät jotka siitä selvisivät. Ensi kesää odotan mielenkiinnolla, juuri sen takia että miten tuo kuiva kesä ja kuiva syksy vaikutti talvehtimiseen ja miten parisataa syksyllä istuttamaani liljansipulia lähtevät kasvuun kun niiden istutus meni (liian) myöhäiseksi.

      Poista
  2. Ihanat liljat! Kuvia katsellessa alkaa itselläkin liljakärpänen purra:)

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Tervetuloa liljahöperöiden joukkoon :)

    VastaaPoista
  4. Hieno valikoima liljoa ja hienoja kuvia. Minäkin ehdin hiukan innostumaan liljoista, mutta sitten se lopahti viime kesänä. Kissa pelästytti sen verran, kun yritti syödä päivänliljaa. Kaikki liljat ovat hyvin myrkyllisiä kissoille. Siihen päälle vielä liljakukot kiusasivat kovasti liljoja. Toisten kuvia on silti kiva katsella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivänliljathan eivät ole liljojen sukua, suomennettu vain väärin. Erikoista että monessa lähteessä mainitaan liljojen olevan kissoille erittäin myrkyllisiä ja varoitetaan niistä myös koirien omistajia (leikkoliljojen vesi aiheuttaa vaarallisen myrkytyksen), mutta Helsingin yliopistollisen sairaalan Myrkytystietokeskuksen mukaan liljat eivät ole myrkyllisiä eläimille, vain valkolilja (trumpettililja) olisi myrkyllinen kissoille. Minä en ole koskaan tullut ajatelleeksi liljojen myrkyllisyyttä erikseen kun suurin osa perennoista on enemmän tai vähemmän haitallisia syötynä :) Koirat onneksi tietävät pysyä poissa perennapenkeistä ja keskittyvät meillä heinänsyöntiin.

      Poista
  5. Paljon upeita liljoja! Onnellista uutta vuotta 2019!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanaa ja värikästä uutta vuotta sinulle ja perheellesi!

      Poista
  6. Kerrassaan hurmaavia liljoja. Cancun menee ostoslistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cancun on ihana pikkuaurinko etenkin perusvihreiden kasvien keskellä. Kukat ovat sellaiset keskikokoiset ja se kukkii kiitettävän pitkään. Suosittelen!

      Poista